IF Gnistan Ry:n hallituksen terveiset!

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin ennen joulua, torstaina 9.12. Oulunkylän tekonurmi Oy:n neuvottelutiloissa ja kokous hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Toimintasuunnitelma perustuu yhdistyksen strategiaan, jonka kirkkaana tavoitteena on IF Gnistanin ehdokkuus...

Pasi Forsman jatkaa Gnistanin takalinjoilla

Viime maaliskuussa Gnistanin vahvuuteen liittynyt Pasi Forsman jatkaa keltapaidassa myös tulevalla kaudella. Maaliskuussa 25 vuotta täyttävä laitapuolustaja pelasi viime kaudella 20 sarjaottelua iskien yhden maalin, joka oli sitäkin näyttävämpi vapaapotkusta isketty osuma...

Lasse Ikonen lainasopimuksella Gnistaniin

Oulun Luistinseuran junioripolun läpikäynyt 19-vuotias Lasse Ikonen debytoi miesten tasolla jo 16-vuotiaana kaudella 2019, jolloin tilille kertyi otteluita niin Kakkosessa kuin Ykkösessäkin. Sittemmin kolmen vuoden sopimuksen AC Oulun kanssa solminut...

Jimi Hackspik Gnistanin uusin sopimuspelaaja

KPV:n kasvattama 21-vuotias Jimi Hackspik debytoi miesten tasolla KPV:n naapuriseuran GBK:n riveissä kaudella 2018. Kausien 2018-20 aikana Hackspik pelasi GBK:n paidassa kaikkiaan 32 Kakkosen ottelua, jonka lisäksi hän oli kokkolalaisten aloituskokoonpanossa molemmissa...

CityKatsastus on Gnistanin uusi yhteistyökumppani

CityKatsastuksen palveluihin kuuluvat mm. määräaikais-, rekisteröinti- ja muutoskatsastukset. Yrityksen palveluvalikoima on laaja sisältäen erikoistuneita katsastuspalveluita sekä ajoneuvon kuntotarkastuksia määräaikaiskatsastuksen laajuudessa. Lisäksi CityKatsastuksen kautta voi saada hyväksytyn asiantuntijalausunnon sivu- ja taka-alleajosuojista...

Otso Linnas jatkosopimukseen Gnistanin kanssa

Viime heinäkuussa Gnistanin organisaatioon kehittymään saapunut 20-vuotias Otso Linnas jatkaa Gnistanissa myös tulevalla kaudella. Linnas on VJS:n kasvatti, mutta debyyttinsä miesten tasolla hän teki FC Espoon paidassa kaudella 2020, jolloin hän pääsi...

Tommi Jäntti Gnistanin keskikentälle

Gnistanin riveihin vuoden mittaisella sopimuksella siirtyvä 21-vuotias Tommi Jäntti pelasi kasvattajaseuransa HJK:n paidassa koko junioriaikansa. Nousujohteinen ajanjakso huipentui HJK Klubi 04:n paidassa saavutettuun sarjanousuun Kakkosesta Ykköseen kaudella 2017 ja seuraavalla kaudella 26...

Kasperi Liikonen jatkaa Gnistanissa

Maaliskuussa 2020 Gnistaniin liittynyt 27-vuotias Kasperi Liikonen aloittaa kolmannen kautensa keltapaidassa. Ensimmäinen kausi meni pilalle jo alkukaudesta tulleen polvivamman vuoksi, mutta viime kaudella vaikeasta vammasta hyvin kuntoutunut Liikonen kuului Gnistanin...

Henrik Ölander Gnistanin puolustukseen

HJK:n junioripolun läpikäynyt 24-vuotias Henrik Ölander teki debyyttinsä miesten tasolla kaudella 2015, jolloin vielä a-juniori-ikäinen Ölander murtautui HJK Klubi 04:n avauskokoonpanon vakiohahmoksi. Kolmen avainroolissa vietetyn kauden jälkeen Ölander siirtyi Veikkausliigaan pelaten PS...

Samu Volotinen jatkaa Gnistanin maalilla

Lahjakkaana pidetty VJS:n kasvatti debytoi miesten tasolla jo 16-vuotiaana pelaten PK-35 Vantaan tolppien välissä kaikkiaan yhdeksässä ottelussa. Debyyttikauden jälkeen Volotisen siirtyi VPS:aan, jonka riveissä kertyi 22 pääsarjatason ottelua kausina 2017-18....

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.