Uutiset

Gnistan-KPV pelataan Brahen kentällä
Gnistanin seuraava kotiottelu siirtyy pois Mustapekka Areenalta.

HAEMME ILTAPÄIVÄKERHON VASTAAVAA OHJAAJAA
TYÖ ON VAKITUINEN JA KOKOPÄIVÄINEN IF Gnistan järjestää iltapäiväkerhotoimintaa Oulunkylän ala-asteella 1.–2.-luokkalaisille oppilaille arkipäivisin klo 12-17. Iltapäiväkerhoomme osallistuu tulevana lukuvuonna noin 60 lasta ja heitä

Gnistan taipui Myyrmäessä TPS:lle
Vahvassa vireessä oleva vierailija TPS oli sunnuntaina vahvempi Myyrmäessä pelatussa kamppailussa. Kolmesti osuneet turkulaiset onnistuivat nollaamaan Gnistanin ja varastivat pisteet mukaansa.

TPS saapuu Gnistanin vieraaksi
Gnistan hakee paluuta voittojen tielle, kun joukkue isännöi sunnuntaina Turun Palloseuraa. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Myyrmäessä.

Haastattelussa Luca Weckström – ”Kausi on tuntunut hyvältä”
Toista kauttaan Gnistanissa pelaava 20-vuotias Luca Weckström on ollut vakiokasvoja kuluvana vuonna joukkueen pelaavassa kokoonpanossa.

Ventoniemi tarjoaa kyydin sunnuntaina Myyrmäkeen – Kannattajamatka tiedossa myös Mikkeliin
Ventoniemi toimii sunnuntaina otteluisäntänä ja mahdollistaa Gnistan-yhteisölle kuljetuksen veloituksetta TPS-otteluun Myyrmäkeen. Ilmoittaudu mukaan myös Mikkelin kärkiottelun kannattajamatkalle.

Jaro ja Gnistan tasapeliin
Keskiviikon ainoassa Ykkösen ottelussa Gnistan ja Jaro tasasivat pisteet maalein 2-2.

Gnistanin kausi jatkuu Pietarsaaressa keskiviikkona
Viime lauantaina kirvelevän tappion kokenut Gnistan hakee paluuta voittojen tielle Jaron vieraana keskiviikkona. Ottelu potkaistaan käyntiin Pietarsaaren Keskuskentän nurmella kello 18:30.

Gnistanille kauden avaustappio
Hyvin puolustanut EIF oli vahvempi päivän ottelussa ja kaatoi Gnistanin maalein 1-0.

Gnistan matkustaa Tammisaareen lauantaina
Lauantaina EIF:n ja Gnistanin ottelussa mitellään tärkeistä sarjapisteistä. Ottelu polkaistaan käyntiin Tammisaaren Keskuskentän tekonurmella kello 16:00. Jos et pääse paikanpäälle kannustamaan Gnistania voittoon, Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Gnistanin alkukausi on ollut erinomainen
Gnistan lähtee kauden toiselle puoliskolle 13 ottelun tappiottoman putken siivittämänä, mutta haastavimmat pelit ovat vielä edessä.

Gnistan nousi Jyväskylässä komeaan voittoon
Gnistan nousi lauantai-iltana Jyväskylässä kahden maalin takaa voittoon. Keltapaitojen osumista vastasivat Kasperi Liikonen, Luca Weckström ja Eero Markkanen.