Otteluennakko: Gnistan haastaa kovavireisen KTP:n Kotkassa

Elintärkeän voiton AC Kajaanista napannut Gnistan matkustaa keskiviikkona Kotkaan selvänumeroisia voittoja viime aikoina napsineen KTP:n vieraaksi. Ottelu alkaa Kotkan Arto Tolsa Areenalla kello 18:30.

Gnistan jatkoi nousujohteisia otteitaan lauantaina kaatamalla AC Kajaanin 1-0 vahvan peliesityksen päätteeksi. Useista maalipaikoista huolimatta ainoastaan Bangaly Kouyaté onnistui saamaan pallon hyväksytysti verkon perukoille. Keskiviikon otteluun Gnistan voi lauantain voittoisan pelin lisäksi hakea lisävirtaa myös edellisestä vierasottelustaan, jossa keltapaidat taistelivat hienon vieraspisteen vahvan kotijoukkueen Jaron vieraana.

Joukkueiden aiemmasta kohtaamisesta ei Gnistanille paljon muisteltavaa jäänyt kolmesti toisella puoliajalla osuneen KTP:n haettua 0-3 vierasvoiton Oulunkylästä.

Sarjan toisena nousukarsintapaikalla porskuttava KTP on hävinnyt toistaiseksi 13 pelistä ainoastaan kotiottelun MP:ta vastaan heinäkuun lopulla, mutta neljän pelatun tasapelin vuoksi valkovihreäpaitoja ei ainakaan toistaiseksi ole sarjan kärkipaikalla nähty.

Vakuuttavin ottein sarjan toisen puoliskon aloittanut KTP murskasi ensin kotonaan SJK Akatemian ja edellisessä ottelussaan Argo Arbeiterin miehistö haki tennisnumeroin 0-6 voiton MuSan vieraana. Elokuun alussa Espanjan toisiksi ylimmältä sarjatasolta KTP:n vahvuuteen hankittu Miguel Angel Junco Martinez, taiteilijanimeltään ”Mika”, on iskenyt näissä otteluissa yhteensä peräti neljä osumaa.

Hänen ohellaan tahtipuikkoa KTP:n murskavoitoissa ovat heilutelleet muun muassa koko kauden isossa roolissa olleet Antti Mäkijärvi sekä keskikentän romuluinen rymistelijä David Ramadingaye. ”Mikan” ohella elokuun alussa KTP:n hankittu puolustaja Michael Ogungbaro on myös onnistunut ottamaan merkittävän roolin Arbeiterin kauttaaltaan vahvasta joukkueesta.

Valmistautumisaika keskiviikon otteluun jää lyhyeksi, joten Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte korostaakin oman pelisysteemin noudattamisen tärkeyttä.

– Keskiviikon otteluun valmistautuessa on tärkeää nojata siihen pelisuunnitelmaan ja niihin pelin pääperiaatteisiin, joita olemme läpikäyneet harjoituksissa alusta lähtien. Olemme toki tutustuneet vastustajan suurimpiin vahvuuksiin, mutta oman peli-identiteetin noudattaminen on avainasemassa.

Lyhyestä valmistautumisajasta johtuen kokoonpanossa saatetaan nähdä jonkin verran muutoksia, mutta Duarten mukaan voittavaa kokoonpanoa ei liikaa lähdetä muuttamaan. Gnistanin terveystilanne näyttää keskiviikon ottelun alla hyvältä, sillä kokoonpanosta ovat varmasti sivussa ainoastaan ainoastaan pitkäaikaistoipilaat Miika KauppilaKasperi Liikonen sekä Jesse Ahonen. Sen sijaan hetken sivussa olleet Joel Perovuo sekä Nmaemeka Anyamele saattavat palata kokoonpanoon.

KTP – Gnistan
Ke 16.9. klo 18:30
Arto Tolsa Areena
Lähetys: Elisa Viihde 

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.