Kuva: Vasemmalta Kauri Koivunen, Linus Kahisalo ja Jere Kujanpää

Gnistan kiinnitti nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen

Gnistanin omat kasvatit Jere Kujanpää, Linus Kahisalo sekä Kauri Koivunen liittyvät Gnistanin edustusjoukkueen vahvuuteen kaksivuotisilla sopimuksilla, jotka sisältävät option myös kaudesta 2025.

Vuonna 2004 syntyneet Jere Kujanpää ja Linus Kahisalo siirtyvät edustusjoukkueeseen Gnistanin A-junioreista. Molemmat ovat aloittaneet jalkapallouransa Gnistanissa, mutta viettivät vuosia muualla ennen paluutaan Kipinän organisaatioon.

Laitahyökkääjänä parhaiten viihtyvä  Jere Kujanpää on viettänyt Gnistanin A-junioreissa kaksi kautta toimien avainhahmona sekä A:n SM-karsinnassa sekä myös A-juniorien Ykkösen otteluissa. Kaudella 2021 Kujanpää pelasi 19 A:n SM-ottelua iskien kuusi maalia, jonka isäksi tilille kertyi myös kahdeksan pelattua Nelosen ottelua Gnistan Ogelin riveissä. Viime kaudella piinallinen selkävamma vaivasi nuorta lupausta läpi kauden, mutta syksyllä Kujanpää nähtiin jälleen tositoimissa niin A-junioreissa kuin Gnistan Ogelin nousukarsintaotteluissakin.

Toppari Linus Kahisalo siirtyi kaudeksi 2022 Gnistaniin vietettyään vuosia pääkaupunkiseudun eri juniorijoukkueissa. Kahisalolle oli tarjolla heti isoa roolia, sillä nuori puolustaja oli avauksessa jokaisessa A SM-karsinnan 16 ottelussa sekä yhdeksässä Ykkösen sarjaottelussa. Junioriotteluiden ohella Kahisalo pelasi kahdeksan Nelosen ottelua Gnistan Ogelin paidassa kellottaen näissäkin ottelussa komeat minuuttimäärät.

Vuonna 2005 syntynyt Kauri Koivunen on Gnistanin oma kasvatti, joka palaa ensi kaudeksi Kipinään vietettyään kolme kautta VJS:n organisaatiossa. Parhaiten keskikentän laidalla viihtyvä Koivunen pelasi viime kaudella pääasiassa VJS:n B-junioreissa, mutta minuutteja kertyi myös A:n SM-karsinnoissa sekä A:n SM-otteluissa. Junioriotteluiden ohella Koivunen pääsi tositoimiin myös Kakkosta pelanneen edustusjoukkueen riveissä.

Päävalmentaja Joonas Rantanen kommentoi nuoren kolmikon sopimuksia.

– Linus ja Jere harjoittelivat meidän mukana säännöllisesti jo viime kaudella. Kaurilla on vahva Gnistan-tausta, vaikka siirtyykin nyt VJS:n organisaatiosta meille. Nyt nämä pelaajat tuodaan mukaan edustusjoukkuetoimintaan, koska näemme heissä potentiaalia. Tottakai heidän osaltaan on osattava katsoa ensi kauttakin pidemmälle, vaikka mentaliteetti pelaajilla täytyykin olla se, että he taistelevat peliajasta siinä missä muutkin.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.