Kuva: Patric Westerlund

Naisten edustusjoukkueen sarja jatkuu perjantaina kotona

Vaihtelevan kauden toistaiseksi pelannut Gnistanin naisten edustusjoukkue korkkaa syyskauden emännöimällä perjantaina FC Kontua Oulunkylässä.

Kaudesta 2016 lähtien Naisten Kolmosta pelanneen Gnistanin kausi on toistaiseksi sujunut epätasaisesti. Sarjan seitsemännellä tilalla majaileva Gnistan on voittanut peleistään neljä, pelannut yhden tasan ja hävinnyt viisi. Joukossa sekä todella hyviä peliesityksiä että heikompia suorituksia. Joukkueen sisäisen maalipörssin kärkisijaa pitävät hallussaan laitahyökkääjät Anni Suutari ja Erin Schönberg. Sarjakauden ensimmäisen puoliskon viimeisessä ottelussa Gnistan murskasi EBK/2:n Oulunkylässä 7-0 vahvan peliesityksen päätteeksi Venla Vepsäläisen kurittaessa vieraita hattutempun edestä

Joukkueen epätasainen suoritustaso huokuu myös päävalmentajan tehtävät täksi kaudeksi haltuunsa ottaneen Mikko Rantalan kommenteista.

– Kevätkausi lähti hyvin käyntiin ja saatiin ajettua uutta pelitapaa hyvin sisään todella lyhyessä ajassa. Pallollinen peli kehittyi ja sitä kautta pystyttiin peleissä pitämään palloa ja hallitsemaan pelejä, summaa Rantala hienosti sujuneen alkukauden pelit ja jatkaa.

– Kesällä kärsittiin maalinteko-ongelmista. Kun saatiin maalipaikkoja niin niistä ei kuitenkaan onnistuttu viimeistelemään ja osuttiin kaikkialle muualle paitsi maalitolppien väliin. Menetettiin muutama helppo piste vastustajille kun peruspeli ja asenne ailahtelivat välillä pelistä toiseen, mutta kevätkauden viimeisessä ottelussa palaset loksahtivat taas kohdilleen ja hallittiin selkeästi peliä onnistuen myös maalinteossa.

Syyskaudelle Rantalalla on selkeät odotukset.

– Jatkossa peruspelaamisen taso täytyy saada pysymään hyvänä sekä pyrkiä pitämään hyvän ja huonon päivän ero mahdollisimman pienenä.

Gnistanin edustusjoukkue ja Naisten Nelosta pelaava Gnistan/Flikat jatkoivat tuottoisaksi havaittua yhteistyötään myös tällä kaudella. Useat edustusjoukkueen pelaajat on nähty kauden aikana myös Nelosessa jopa ihan runkopelaajia myöten. Rantala avaa yhteistyötä seuraavasti.

– Me olemme yksi joukkue, joka pelaa kahta eri sarjaa. Nelosen peleissä meillä on mahdollisuus ajaa nuoria pelaajia sisään naisten edustusjoukkueen maailmaan sekä hakea loukkaantumisista toipuville pelaajille pelituntumaa ja katsoa kuinka paluu tositoimiin onnistuu. Nelosen pelien kautta pelaajilla on mahdollisuus antaa näyttöjä koskien Kolmosessa pelaamista ja näitä mahdollisuuksia onkin hyödynnetty.

Gnistan/Flikat-joukkuetta on myös hyödynnetty lupaavimpien juniorpelaajien kasvualustana kohti edustusta. Yhteistyö tyttöjoukkueiden kanssa on toiminut hyvin, mutta sitä pyritään Rantalan mukaan edelleen kehittämään.

– B- ja C-tyttöjoukkueista on käynyt pelaajia Nelosen peleissä, onnistumisia on tullut ja tekeminen on näyttänyt hyvältä. Jatkossa kehitetään vielä entisestään yhteistyötä juniorien kanssa, jotta saadaan lupauksia entistä enemmän mukaan naisten edustusjoukkueen toimintaan.

Gnistan lähtee syyskauteen sarjan seitsemänneltä tilalta. HPS/2 on kärjessä jo hienoisella karkumatkalla ja toisella nousijan paikalla porskuttava HyPS on karannut sekin jo 12 pisteen päähän. Pelejä on kuitenkin vielä puolet pelaamatta ja Rantala uskookin täysin joukkueensa mahdollisuuksiin, kunhan otteisiin löytyy tarvittava tasaisuus sekä voittamisen halu.

– Meillä on täysi mahdollisuus taistella lohkon kärkisijoituksista. Meillä on hyvä joukkue ja taitavia pelaajia. Loppukaudella meidän täytyy saada peruspelaamisen taso pidettyä tasaisen hyvänä pelistä toiseen,  jonka lisäksi jokaiseen peliin on löydettävä sopiva taisteluasenne ja halu voittaa.

Tällä kaudella seitsemän ottelua edustusjoukkueen riveissä pelannut Isabella Lievonen näkee hänkin ensimmäisen puoliskon sujuneen joukkueeltaan aivan liian epätasaisesti. Lievonen uskoo kuitenkin, että alkukauden ongelmakohdista selvitään ja loppukaudella Gnistanilla on mahdollisuudet mihin tahansa.

– Alkukauteen lähdimme hyvin valmistautuneina ja motivoituneina. Alkukauden pelit menivät kuitenkin aaltoilevasti tulosten perusteella. Saatiin upeita voittoja, mutta annettiin myös vähän liian helpolla pisteitä vastustajille. Mielestäni pelit ovat kaatuneet henkisiin ja asenteellisiin blokkeihin, jonka lisäksi viimeistelyssäkin olisi vielä hieman petrattavaa. Nämä ovat onneksi helppo korjata tulevalle syyskaudelle, jolle olemme asettaneet omat tavoitteemme ja olemme valmiit näyttämään, että tällä kertaa lähdemme alusta asti kovalla asenteella eikä jaeta lahjaksi pisteitä vastustajille.

Gnistanin naisten edustusjoukkueen kotiottelut syyskaudella:

pe 5.8. klo 20:15 Gnistan – FC Kontu

pe 12.8. klo 21:00 Gnistan – EPS/Reservi

pe 2.9. klo 20:15 Gnistan – EIF

pe 16.9. klo 20:15 Gnistan – ToTe/Betoni

pe 30.9. klo 20:15 Gnistan – MPS

Tule Oulunkylän Mustapekka Areenalle kannustamaan naiset kohti lohkon kärkisijoja!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.