Vihreäpaitainen isäntäjoukkue Grankulla IFK sai otteluun todellisen salama-alun, kun Niko Pulkkinen laukoi rangaistusalueen takaa näyttävästi pallon yläkulmaan jo alta minuutin pelin jälkeen.
Johtomaalin jälkeen puoliajan suuntaviivat olivat selvät. GrIFK luovutti pallonhallinnan Gnistanille ja miehittäytyi puolustusasemiin. Pallonhallinnastaan huolimatta Gnistan ei onnistunut palloa hyväksytysti maaliin saamaan, siitä pitivät huolen keltapaitojen tehottomuus sekä isäntien uhrautuva puolustuspelaaminen. Parhaat paikat siunaantuivat rangaistusalueelta laukomaan päässeelle Robbie Malololle sekä Maximo Tolosen mainiosta vapaapotkun keskityspallosta sivuverkkoon laukoneelle Momodou Sarrille.
GrIFK sai unelma-alun myös toiselle puoliajalle, kun oma koira puraisi kipeästi Gnistania Bangalý Kouyatén puskiessa pallon kulmapotkusta verkon perukoille.
Ensimmäistä puoliaikaa aktiivisemmin pelannut GrIFK aiheutti hankaluuksia Gnistanille myös tämän jälkeen. Vahvasti rynninyt ooikea laitapuolustaja Henrik Hellstén murtautui läpiajoon 49. peliminuutilla ja vain Otso Linnaksen rohkea ja oikea-aikainen vastaantulo esti isäntien kolmannen osuman.
Puoliajan aikana avainmiehiään vaihdosta kentälle marssittanut Gnistan alkoi hiljalleen saada jälleen hyökkäyspeliään rullaamaan ja GrIFK:n ei auttanut kuin keskittyä puolustuspelaamiseen. Joose Rahja oli lähellä iskeä kavennuksen 75. peliminuutilla, mutta Toni Vuorinen esti vielä tässä vaiheessa lisämaalit näyttävällä torjunnallaan.
Pitkään näyttikin siltä, ettei Gnistan saa maalia aikaiseksi, kunnes aivan lopussa alkoi tapahtua. Ensin 88. minuutilla Hannes Woivalin laukoi kavennuksen Maximo Tolosen antaman kulman jälkitilanteesta. Gnistan sai tästä uutta uskoa ja yliajan toisella minuutilla Tolonen laukoi oikeallaan pelin tasoihin aivan rangaistusalueen kaarelta. Gnistanin valtaisa kiri oli saada huipennuksensa vielä yliajan loppuhetkillä, mutta Luca Weckström ei paikastaan maalinteossa enää onnistunut.
Suomen Cupin 5. kierroksella ei jatkoaikoja pelata vaan ottelun voittaja ratkottiin rangaistuspotkukilpailulla. Pilkkukisassa sankariksi nousivat kaksi laukausta torjunut maalivahti Otso Linnas sekä viimeisen pilkun hallitusti sisään laittanut Henrik Ölander. Muita Gnistanista maalinteossa onnistuneita olivat Eero Markkanen, Luca Weckström ja Zachary Sukunda.
Päävalmentaja Joonas Rantanen summasi dramaattisen ottelun seuraavasti.
– 12 sekunnin jälkeen tappioasemassa ei kuulunut ottelusuunnitelmaan ja se muutti pelin kuvaa heti. Vastustaja meni todella matalalle puolustusblokissaan. Toinen puoliaika alkoi yhtä heikosti kuin ensimmäinenkin ja asetelmat olivat vieläkin vaikeammat. Mielestäni meillä oli tänään riittävästi paikkoja kahteen maaliin ja useampaankin ja voimme tottakai olla tyytyväisiä loppurutistukseen. Jos Ykköscupista jäi rankkaripeikko niin se on nyt karistettu.