Kuva: Mauri Forsblom

Gnistan ja EIF maalittomaan tasapeliin Oulunkylässä

Pelkkiä voittoja tähän asti Ykkösessä kerännyt Gnistan sai sunnuntai-iltana tyytyä maalittomaan tasapeliin, kun EIF vieraili Oulunkylässä.

Gnistan aloitti 735 katsojan edessä pelatun ottelun terävästi ja loi jo viiden minuutin kohdalla ensimmäisen hyvän maalipaikan. Nopean omasta päästä aloitetun hyökkäyksen päättämisessä oikealta laidalta ylös noussut Jean Mabinda ei kuitenkaan aivan onnistunut vaan pusku suuntautui yli maalin.

Myös Eero Markkaselle oli avautua varkain hyvä tilanne, kun EIF-maalivahti Ramilson Almeida otti kovan kosketuksen palloon, mutta onnistui kuitenkin heittäytymällä estämään Markkasen ohitusyrityksen.

EIF onnistui rakentelemaan muutamia omia potentiaalisia hyökkäyksiään, mutta Gnistan-puolustus jatkoi varmoja otteitaan eikä Jiri Koski joutunut maalillaan esittämään torjuntoja.

Toisella jaksolla peli alkoi siirtymään enemmän kohti vieraiden maalia, mutta viimeisistä ratkaisuista puuttui edelleen riittävä tarkkuus ja hallinta ei tuottanut lukuisia kulmapotkuja ja vapaapotkuja enempää laadukkaita tilanteita EIF:n maalille.

Ottelun paras maalipaikka rakennettiin 62 minuutin kohdalla Eero Markkaselle, kun Joakim Latonen pääsi kääntämään boksin reunalta kohti keskustaa. Almeida oli kuitenkin terävänä ja torjui Markkasen matalan laukauksen kulmaksi.

Gnistanin loppukiri jäi hieman vajaaksi hyökkäyspäässä, mutta vierailijat pidettiin edelleen poissa maalipaikoilta. Näin pisteet tasattiin Oulunkylän sunnuntai-illassa 0-0 numeroin eikä palloa ole vielä kaivettu kertaakaan Gnistanin omasta maalista tämän kauden Ykkösessä.

Gnistanin päävalmentaja Joonas Rantanen oli tyytyväinen erityisesti puolustuspeliin, vaikka tasapeli kotiyleisön edessä harmittikin.

– Pelasimme tänään ehkä ehjimmän 90 minuuttisen toistaiseksi. Ihan superpaikkoja emme lopulta saaneet, mutta etenemisiä boksiin sekä erikoistilanteita oli riittävästi maalin tekemiseen. Puolustimme jälkeen hyvin, vastustajalla ei laukauksia kohti maalia. Tietysti tasapeli on pettymys, mutta peliesitys ei ollut huono.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.