Kuva: Mira Lönnqvist

Fysioterapeutti Joni Välilä pitää Gnistanin pelaajat kunnossa

Joni Välilä toimii toista kautta Gnistanin fysioterapeuttina. Kyselimme mieheltä mitä arki joukkueen kanssa pitää sisällään.

Joonas Rantasen valmennustiimin taustalla häärii tärkeitä hahmoja, joista yksi on fysioterapeutti Joni Välilä. Yli kymmenen vuotta liikunta- ja terveysalalla toiminut Välilä sai kasteensa jalkapallojoukkueiden fysion hommiin kolme vuotta sitten.

– Työskentelen toista vuotta Gnistanin fysioterapeuttina ja ennen siirtymistäni seuraan toimin HIFK:n miesten edustusjoukkueen fysioterapeuttina, jossa sain ensipuraisun jalkapallojoukkueen fysiona toimisesta.

Hän itse kuvailee rooliaan joukkueen arjessa seuraavasti.

– Työnkuvaani kuuluu ensisijaisesti pelaajista huolehtiminen sekä urheiluvammojen kuntoutus. Tämän lisäksi vastuualueenani on pelaajien voimavalmennus.

Jalkapallojoukkueessa valmennustiimin jäsenet joutuvat operoimaan ison pelaajajoukon kanssa. Joukkueen fysioterapeutin rooli poikkeaa tästä jonkin verran, sillä Välilä kohtaa pelaajat pääsääntöisesti yksilöinä. Kun pelaaja loukkaantuu, nousee kuntoutusalan ammattilaisen Välilä esiin.

– Fysioterapeutin työ on pitkälti yksilöohjausta, jolla pyritään hoitamaan pelaajan vammoja ja kehittämään samalla lajispesifejä fyysisiä ominaisuuksia, jotta pelaaja on loukkaantumisen jälkeen kokonaisvaltaisesti paremmassa kunnossa kuin ennen loukkaantumista.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.