Kuva: Kalevi Hämäläinen

Vahvempana kuin koskaan kohti sataa vuotta

Seuramme täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja lähtee kohti juhlavuotta historiansa parhaimmassa tilassa.

Tasavuotisjuhlia on tapana juhlia isosti. Mekin valmistaudumme juhlimaan seuramme 100-vuotisjuhlia ensi vuonna, mutta on myös tärkeää juhlia aina, kun siihen on syytä. Siksi haluamme juhlistaa sitä, että Gnistan lähtee viimeiseen vuoteensa alle satavuotiaana vahvempana kuin koskaan. 

Jäsenmäärämme on kaksinkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Tällä hetkellä meillä on yli 1 100 jäsentä, kun 10 vuotta sitten jäseniä oli noin 600. Valtaosa jäsenistämme on junioripelaajia eri ikäluokissa ja tasoilla, mutta mukana on myös aikuispelaajia. Haluamme tarjota jäsenillemme juuri heitä kiinnostavaa ja sopivaa toimintaa, on se oma taso tai unelma sitten mikä vain. 

Nousimme Palloliiton Laatujärjestelmässä tasolle 4. Laatujärjestelmä mittaa seuran kokonaisvaltaista tasoa johtamisessa, markkinoinnissa ja viestinnässä sekä luonnollisesti urheilutoiminnassa. Meille nousu Laatujärjestelmän seuraavalle tasolle on merkki siitä, että olemme onnistuneet kehittämään toimintaamme kokonaisvaltaisesti ja olemme siitä erittäin ylpeitä. 

Juniorijoukkueidemme kilpailullinen menestys on lisääntynyt. Kasvanut jäsenmäärämme ja panostukset valmennuksen laatuun näkyvät myös kilpailullisena menestyksenä juniori-ikäluokissa. Kaudella 2023 juniorijoukkueistamme A-juniorimme tähtäävät SM-sarjaan, kaksi joukkuetta pelaa korkeimmalla Liiga Etelä -tasolla sekä kuusi joukkuetta Ykkösen sarjatasolla tai karsii sinne. Kilpailullinen menestys ei tietenkään ole kaikki kaikessa, tärkeämpää on jalkapallon ilo ja liikunta, mutta menestys kertoo meille arkipäiväisen tekemisemme laadusta. 

Panostamme vahvasti naisten edustusjoukkueeseen. Naisten edustusjoukkueemme pelaa Kolmosta ja sen tavoitteet ovat nousta ylöspäin korkeammille sarjatasoille. Olemme panostaneet joukkueeseen strategiamme mukaisesti ja se näkyy jo siinä, että Gnistan kiinnostaa kokeneita ja meritoituneita pelaajia. 

Miesten edustusjoukkueemme menestyy ja kiinnostaa. Gnistanin miesten edustusjoukkue on vakiinnuttanut paikkansa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Gnistan on Helsingin kolmanneksi seuratuin miesten jalkapallojoukkue: yleisömäärät ja kausikorttimyynti Oulunkylässä ovat lähes kolminkertaistuneet viimeisen reilun viiden vuoden aikana. 

Lähde mukaan! 

Meidän mielestämme on siis juhlan paikka jo nyt. Toivotamme mukaan koko Gnistan-perheen sekä kaikki Gnistanista kiinnostuneet. 

Haluatko mukaan seuraan tai tukea toimintaamme? Tutustu uusiin kannatusjäsenyyksiimme tästä

Haluatko katsomoon ensi kesänä? Hanki kausikorttisi Tiketistä.

Miksi Gnistan? Sen vuoksi. Därför.

Mikko Hämeenniemi 

toimitusjohtaja 

IF Gnistan 

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.