Kuva: Jari Mäensivu

Henkilökuvassa Konsta Rasimus

Gnistan kiinnitti joulukuussa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen kun 184 Veikkausliigan ottelua pelannut 32-vuotias Konsta Rasimus liittyi keltasiniseen sotisopaan. Haastattelimme kokenutta ja monikäyttöistä puolustuspään pelaajaa vajaa kuukausi ennen kauden alkua.

Konsta Rasimus on viettänyt lähes koko uransa pääkaupunkiseudulla. Lapsuusvuotensa Rasimus vietti Helsingin Malmilla ja tuolloin syttyi myös palo jalkapalloa kohtaan. Naapuritkin saivat kokea pojan palon pyöreää palloa kohtaan.

– Ensimmäiset omat muistikuvat on varmaan 5-6 vuotiaana viikon mittaisesta futiskoulusta, mutta pienempänä rivitalossa asuessamme kävin kuulemma aina hakemassa naapurin takapihalta niiden pallon.

– Kirjaimellisesti ”plääkät” vedettiin ensimmäisen kerran jalkaan MPS Flamingosin joukkueessa, josta onkin jäänyt mieleen paljon lämpimiä muistoja. Parhaiten muistuu mieleen joukkuekaverien ja futisilon lisäksi ensimmäiset Hesa Cupit, jotka olivat kesän tärkeimmät tapahtumat.

Rasimuksen ura otti ensimmäisen askeleen eteenpäin jo 11-vuotiaana, kun tie kulki sattumusten kautta HJK:n junioreihin. Siirtyminen kaupunginosaseurasta Suomen suurimpaan seuraan tiesi myös vaatimustason nousua, joka oli jännittävä kokemus vielä alakouluikäiselle juniorille.

– Klubiin siirryin HJK Malmin kautta kun Flamingos hajosi ja siirryin sitä myöten ”Mapsin” toiseen jengiin Rangersiin, joka puolestaan samalla siirtyi MPS:n alta HJK Malmin alle. Pelasin siellä vuoden, jonka jälkeen siirryin Klubin omaan junioriorganisaatioon. Se oli aika jännää, kun siihen mennessä olin vaan pelannut ja nauttinut siitä eikä ollut pahemmin osannut ajatella omaa tasoaan suhteessa muihin, mutta sen siirron myötä se tuli väkisinkin eteen, muistelee Rasimus.

Rasimus debytoi miesten tasolla 18-vuotiaana toukokuussa 2009, jolloin kotiottelussa Jaroa vastaan peliaikaa kertyi 10 minuuttia ottelun lopusta Hongan 5-1 voittoon päättyneessä kamppailussa. Debyyttiottelun virheettömästä peliesityksestä huolimatta peliaikaa ei loppukaudesta nuorukaiselle enää herunut sekuntiakaan. Kauden jälkeen Rasimus sai palkintokaappiinsa hopeamitalin, jonka Honka saavutti vahvan kautensa ansiosta. Vähäisestä vastuusta johtuen mitali ei nuorta miestä tuolloin juuri lämmittänyt.

– Debyyttikaudellani pelasin vain yhdessä ottelussa. Vähäisestä vastuusta huolimatta kaudesta jäi hauskoja muistoja, mutta en kokenut sitä mitalia kohdallani kovin merkittäväksi.

– Kyseisen Jaroa vastaan pelatun matsin jälkeen Lepolan ”Jaska” esitti tietokilpailukysymyksen, kuka pelaaja ei antanut Liigassa yhtään harhasyöttöä. Oikea vastaus siihen kysymykseen on sittemmin muuttunut…

Debyyttikautensa jälkeen Rasimus vietti Hongassa vielä yhden täyden kauden ja yhden kauden puolikkaan. Veikkausliigan mitalit jäivät haaveeksi, mutta puolustaja pääsi juhlimaan Liigacupin voittoa kahtena keväänä peräkkäin 2010 ja 2011. Tämän lisäksi nuorukainen pääsi ottamaan tuntumaa myös eurokenttiin kun 2010 heinäkuussa pelatussa kotiottelussa Bangor Cityä vastaan puolustaja pelasi 20 minuuttia ottelun lopusta. Debyyttikaudellaan Rasimus pääsi fiilistelemään europelien tunnelmaa vaihtopenkiltä käsin.

– Liigacupin voitot olivat sinänsä henkilökohtaisesti merkittäviä, sillä siihen mennessä en ollut pahemmin saavuttanut aikuisten kilpailuissa mitään. Europeleissä en pahemmin pelaillut. Sellainen muisto on kuitenkin jäänyt mieleen kun pelattiin Qarabag FK:ta vastaan ja siellä oli kovin meteli, mitä olen ikinä kokenut jalkapallon parissa.

Kesken kauden 2011 Rasimuksen tie vei ensimmäisen kerran pois pääkaupunkiseudulta, kun IFK Mariehamn kiinnitti tuolloin parikymppisen puolustajan riveihinsä. Rasimus pelasi maarianhaminalaisten riveissä loppukauden aikana 11 ottelussa, mutta jatkosopimusta ei kauden päätteeksi herunut. Lyhyestä jääneestä reissusta huolimatta Maarianhaminasta jäi Rasimukselle hyvät muistot. Hongan ajoilta tutut pelaajat Jarkko Värttö ja Markus Paatelainen sekä koko muun joukkueen leppoisa suhtautuminen tulokkaaseen helpottivat nuoren miehen sopeutumista.

– Visiitti Maarianhaminassa oli kiva reissu. Siellä oli muutama valmiiksi tuttu kaveri ja muukin jengi oli leppisaa, joten sitä kautta oli helppo päästä joukkueeseen sisään. Kuitenkin läpimurto jäi Hongan aikojen tapaan tekemättä ja piti sitten jatkaa seuraavaan osoitteeseen eli PK-35 Vantaaseen.

– Siirto Ykkösen tasolle tuntui jopa luonnolliselta askeleelta uralla siinä vaiheessa, sillä en ollut onnistunut vakiinnuttamaan paikkaani liigatasolla. Alku PK:ssa oli verkkainen, mutta kun pelit alkoivat sitten kulkemaan niin kävi hieman tuuri kun tuolloin mitaleista taistellut TPS myi muutamia avainpelaajiaan ja kyselivät sitten, että kiinnostaisiko pelata loppukausi Palloseurassa. Lähdin sinne mielelläni, olin lähes joka pelissä avauskokoonpanossa ja kauden päätteeksi kaulaan riipustettiin pronssimitali, muistelee Rasimus myönteisissä merkeissä sujunutta kautta 2012.

Myönteinen kierre sai jatkoa seuraavilla kausilla. Rasimuksen ja joukkueen nousujohteinen suorittaminen Ykkösessä huipentui nousujuhliin kauden 2015 päätteeksi PK-35 Vantaan peitotessa KTP:n kaksiosaisissa nousukarsinnoissa. Vantaalaisten nousu varmistui 2-3 vierasvoitolla Kotkassa. Koko kauden ehdottomassa avainroolissa pelannut Rasimus pelasi molemmissa otteluissa täydet peliminuutit.

– Sen kauden 2012 loppukauden ja seuraavien PK:ssa vietettyjen kausien aikana pelasin ehkä henkilökohtaisesti parasta futistani. Muutaman vuoden tahkoamisen jälkeen noustiin PK:n kanssa liigaan ja se kausi oli muutenkin varsin nousujohteinen. Joukkue ei ollut parhaassa kunnossa alkukaudesta, mutta loppua kohden pelasimme välillä varsin suvereeniakin jalkapalloa ja kausi huipentuikin niihin voitollisiin nousukarsintoihin KTP:a vastaan.

Kuva: Jari Mäensivu

Kaudesta 2016 muodostuikin Rasimuksen uran synkin kokemus. Nousija PK-35 Vantaa kynti koko kauden Veikkausliigan pohjamudissa ja putoaminen sarjasta varmistuikin jo hyvissä ajoin ennen kauden loppua. Talvella 2016 talousvaikeuksista kärsinyt seura katosi futiskartalta kokonaan.

– Talvi ja kevät lähtivät hyvin käyntiin, mutta sitten alkoi alamäki, mikä päättyi putoamiseen ja seuran toiminnan päättymiseen. Sen lisäksi, että jatkuva häviäminen ei ollut hirveän kivaa niin siinä vaiheessa olin pelannut seurassa jo useamman vuoden ja ollut muutamien pelaajien ja taustojen kanssa sen aikaa tekemisissä, että siltäkin kantilta oli ikävä olla mukana näkemässä kun seura katosi miesten futiskartalta.

PK:sta monikäyttöisen puolustuspään puurtajan matka kulki tuttuun seuraan kun Honka kutsui tutun miehen riveihinsä. Seura oli läpikäynyt konkurssin talvella 2014 ja nyt nimensä Esport Hongaksi muuttanut seura haki uutta nousua huipulle.

– Arki ei ollut loppujen lopuksi mahdottoman erilaista suhteessa ensimmäiseen pätkääni seurassa. Toki massiivisen urheilutoimijan tuki antoi taloudellista vakautta, mikä toi varmuutta seuran tulevaisuuteen, Rasimus toteaa.

Rasimuksen rooli ”uudessa Hongassa” oli huomattavasti suurempi kuin hänen edellisellä visiitillään 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa. Pääosin keskuspuolustajan tai alemman keskuspuolustajan paikalla pelannut Rasimus kellotti kovia peliminuutteja kaudesta toiseen ja saavutti joukkueensa kanssa kaksi pronssia kausina 2019 ja 2022. Kesällä 2020 Rasimus pelasi topparin tontilla täydet 90 minuuttia Hongan kohdatessa tanskalaisen Aarhusin Eurooppaliigan karsinnoissa. Koronapandemian vuoksi tällä kertaa yksiosaisessa pelatussa karsintaottelussa Aarhus oli tyly isäntä takoen taululle 5-2 loppulukemat.

– Olin noussut kertaalleen PK:n kanssa ja se oli Hongankin selkeä tavoite. Koin, että siitä syystä minuunkin otettiin sieltä alunperin yhteyttä, pelasinkin sillä kaudella paljon ja olin siinä mielessä kohtalaisessa vaikken ehkä suurimmassa roolissa.

– Myöhemmin sitten muutamat europaikat ja mitalit, jotka on omalla uralla sarjanousujen lisäksi ne merkittävimmät tulokselliset suoritukset. Olin kuitenkin ollut mukana nostamassa Honkaa takaisin liigaan, pelannut kaudesta toiseen melko paljon, jolloin koin oman vaikutukseni olleen niissä suurempi kuin esimerkiksi kauden 2009 hopeamitalissa.

Paluuta Veikkausliigan huipulle havitellut Honka hankki kaudeksi 2022 riveihinsä kolumbialaisen keskuspuolustaja Aldayr Hernandezin Helsingin IFK:sta sekä saksalaisen alemman keskikenttäpelaajan Florian Krebsin Dortmundin kakkosjoukkueesta. Kovien hankintojen ohella Honka nosti omista junioreista topparin tontille nuoren Ville Kosken, jolle espoolaiset päävalmentajansa Vesa Vasaran johdolla halusivat antaa ison roolin kehityksen turvaamiseksi. Nämä siirrot tiesivät vääjäämättä pienempiä peliminuutteja Konsta Rasimukselle, joten seurasiirto alkoi näyttää ajankohtaiselta kauden 2022 päätteeksi.

– Viimeisellä kaudella alkoivat uudet pelaajat tekemään nousuaan enkä enää juuri mahtunut pelaamaan, joten yhteinen matka Hongan kanssa päättyi viime kauteen. Siitä seurasikin sitten siirto Gnisuun.

– Gnistanista otettiin yhteyttä, ja kun olin ottanut hetken henkeä kauden päättymisen jälkeen, kokonaisuus Ogelissa alkoi tuntua houkuttelevalta. Monta asiaa osui kohdalleen, kuten mahdollisuus pysyä pääkaupunkiseudulla sekä seuran keskipitkän aikavälin tavoitteet ja suunnitelmat niiden toteuttamiseksi.

Rasimus on viettänyt Gnistanissa nyt kolmisen kuukautta. Ensivaikutelmat ovat olleet positiivisia vaikka Gnistanin lämpimäksi ja omaleimaiseksi kehuttu seurayhteisö on toistaiseksi jäänytkin vähän tuntemattomaksi.

– Toistaiseksi olen viihtynyt varsin mainiosti. Meillä on mahtava nippu kasassa. Toistaiseksi olen ollut melko rajoittuneesti oikeastaan vain joukkueen kanssa tekemisissä, lukuunottamatta otteluissa tavattuja faneja ja katsojia ja kun toistaiseksi ainoa Ogelin kotimatsi HIFK:ta vastaan jäi flunssan takia väliin niin selkeää fiilistä koko Gnistanin seurayhteisöstä ei ole vielä ehtinyt muodostua.

Kuva: Jari Mäensivu

Kokenut Rasimus hankittiin Gnistaniin johtavaan rooliin. Päävalmentaja Joonas Rantasen mukaan Rasimuksen kaltaisen pelaajan saaminen on merkittävä asia koko seurayhteisölle. Ykköscupin otteluissa hän on pelannut pääasiassa keskuspuolustajana, mutta harjoitusotteluissa häntä on käytetty myös alemman keskikenttäpelaajan rikkovassa roolissa. Järvenpäässä pelatussa Ykköscupin finaalissa ”Konnan” käsivartta koristi kapteeninnauha, mutta tästäkin huolimatta hän itse suhtautuu rooliinsa joukkueessa varsin vaatimattomasti. Siirron yhteydessä päävalmentaja Rantanen näki Rasimuksen tuovan joukkueelle lisäarvoa myös kentän ulkopuolella. Pelaaja itse ei koe rooliaan pukukopissa mitenkään erityisenä.

– Olen pelannut paljon ja ollut toistaiseksi pelatuissa otteluissa paljossa mukana, mutta en sanoisi ottaneeni mitään johtajan roolia. Tulin sisään sellaisena kuin olen ja istun joukkueeseen sellaisena kuin olen sen kummempia rooleilematta.

– Kopissa en ole mikään kujeilija enkä koe itseäni muutenkaan minään erityisenä pukukoppipelaajana. Yritän olla vain rento ja oma itseni, en ota asioita turhan totisesti. Toki kopissa tulee heitettyä ”hammaskiekkoa”(läppää), mutta se pätee jossain määrin kaikkiin pelaajiin.

Ykköscupissa Gnistan selvitti tiensä aina loppuotteluun saakka, jossa joukkue joutui taipumaan JäPS:lle rangaistuspotkujen jälkeen. Kokenut Rasimus näkee joukkueellaan olevan mahdollisuudet mihin vain, mutta korostaa, ettei talvikauden tuloksista voi vetää vielä isoja johtopäätöksiä tulevan kauden lopputulemasta.

– Sen verran mitä olen treeneissä ja matseissa kokenut ja muiden seurojen Ykköscupin pelejä nähnyt niin meillä on mielestäni mahdollisuudet mihin vain. Talvipelien perusteella on toki vaikea tehdä lopullisia päätelmiä siitä, että mihin suuntaan Ykkönen kokonaisuudessaan kääntyy.

Gnistan harjoittelee pääasiassa aamupäivisin, joten aikaa jalkapallon ulkopuolisiin askareisiin jää etenkin usean kuukauden mittaisella valmistautumisjaksolla. Perhe ja harrastukset pitävät kuitenkin huolen siitä, että Rasimukselle ei koidu ongelmia saada aikaansa kulumaan vapaa-ajallakaan. 32-vuotiaalla pelimiehellä hyviä pelivuosia on vielä jäljellä useita, mutta valmistautuminen uran jälkeiseen aikaan on jo aloitettu.

– Jalkapallon ohella vietän paljon aikaa vaimon ja 1-vuotiaan lapsen kanssa eikä viimeisen vuoden aikana olekaan ollut hirveän monta joutilasta hetkeä. Jonoin verran tulee harrastettua muita liikunnallisia aktiviteetteja kuten boulderointia, talvisin hiihtoa ja kesäisin frisbeegolfia. Liikunnan ulkopuolella harrastuksiin kuuluu kalastus ja lukeminen. Kuulun myös Suomen Tolkien-seuraan, mitä kautta on tullut tutustuttua joihinkin fantastisiin harrastuksiin, kuten bofferointiin ja viimeisimpänä pöytäroolipeleihin.

– Mulla on luonnontieteiden kandin tutkinto hankittuna. Tällä hetkellä en tee mitään töitä futiksen ohella, mutta jokin osa-aikatyö siihen rinnalle kaveriksi on hakusessa.

Konsta Rasimus
Syntyi: 15.12.1990 Helsingissä
Ikä: 32v
Pelipaikka: Keskuspuolustaja tai alempi keskikenttä
Pituus 179cm
Aiemmat seurat: Klubi 04, Honka, IFK Mariehamn, PK-35 Vantaa, TPS
Saavutukset: Veikkausliigassa 1x hopea 2009, 2x pronssi 2019, 2022(Honka), 1x pronssi (TPS), Liigacup 3x kultaa 2010, 2011, 2022(Honka)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.