Momodou Sarr ja Gnistan jatkosopimukseen

Monikäyttöinen hyökkäyspään pelaaja Momodou Sarr on allekirjoittanut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen.

22-vuotias Momodou Sarr liittyi Gnistanin miehistöön viime heinäkuussa Tampereen Ilveksestä. Nopea ja suoraviivainen hyökkääjä osoitti heti arvonsa Gnistanin hyökkäyspelille iskemällä pelaamissaan 12 Ykkösen ottelussa viisi osumaa.

Kaudella 2018 kasvattajaseuransa VPS:n paidassa Veikkausliigatasolla debytoinut Sarr on pelannut yhteensä 64 pääsarjatason ottelua VPS:n ja Ilveksen paidassa. Ykkösestä mies on pelannut Gnistanin ohella myös VPS:n riveissä kaudella 2020, jolloin 21 sarjaottelussa syntyi kolme maalia. Pelaamiensa sarjaotteluiden lisäksi Sarr on esiintynyt kahdesti alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.

Keväällä ensimmäisen täyden kautensa keltapaidassa aloittava Momodou Sarr pitää Gnistania tässä vaiheessa parhaana ympäristönä jalkapalloilijana kehittymiselle.

– Päätös jatkosta oli loppujen lopuksi aika helppo, vaikka kyllä katsastelin muitakin vaihtoehtoja ylemmältä sarjatasoilta, mutta Gnistan oli koko ajan mukana vaihtoehtona. Päällimmäinen syy jatkooni täällä oli itsellä se, että näen kehittyväni hyvin täällä hyvässä ympäristössä ja uskon mahdollisuuksiin menestyä tulevalla kaudella.

Viime kaudella Gnistan keikkui sarjan kärkitiloilla Sarrin liittyessä miehistöön heinäkuussa. Loppukaudesta menestys ei jäänyt ainakaan hyvään tahtiin maaleja mättäneen hyökkääjän henkilökohtaisesta panoksesta kiinni. Loppukaudesta jäikin Sarrille varsin kaksijakoinen fiilis, mutta tulevaan hän tähyää luottavaisin mielin.

– Omalta osaltani viime kaudesta jäi tosi hyvä fiilis, sillä tein useamman maalin ja sain paljon peliaikaa. Joukkueena pelaamiseen jäi kyllä parannettavaa, mutta näin jo viime kaudella potentiaalia saavuttaa isojakin asioita, jos saadaan pienet pelilliset yksityiskohdat hiottua kuntoon.

Päävalmentaja Joonas Rantanen kommentoi Sarrin sopimusta.

– ”Mudu” hankittiin kesällä suht nopealla aikataululla ja olemme tyytyväisiä, että jatkaa nyt meillä. Hän teki meille viime kaudella muutaman tärkeän maalin ja on monikäyttöinen pelaaja hyökkäyspäähän. Mudu on työmoraalilla ja persoonalla vakuuttanut meidät, uskon että maaleja syntyy ensi kaudella vielä kovemmalla tahdilla.

Gnistanin sopimustilanne 26.12.
Jiri Koski
Jean Claude Mabinda
Henrik Ölander
Elton Maloku
Sampo Ala-Iso
Linus Kahisalo
Tuukka Andberg
Konsta Rasimus
Maximo Tolonen
Luca Weckström
Kauri Koivunen
Jere Kujanpää
Topi Järvinen
Kasperi Liikonen
Momodou Sarr

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.