Otteluennakko: Gnistan päättää runkosarjan vierasottelulla Turussa

Gnistan ja TPS kohtaavat lauantaina runkosarjan päätösottelussa, jossa molemmilla on paljon pelissä. Ottelu alkaa Turun Veritas Stadionin nurmella kello 16:00. Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä.

Gnistan ei ollut parhaimmillaan viime sunnuntain ottelussa MP:ta vastaan kärsien kirvelevän 0-2 kotitappion. Tappiosta huolimatta paikka ylemmässä jatkosarjassa on vielä Gnistanin omissa käsissä, sillä seitsemäntenä oleva KPV on pisteen Kipinää jäljessä. Tasapisteissä joukkueiden paremmuuden määrittävä maaliero on Gnistanilla selkeästi kokkolalaisia parempi, joten Gnistan sijoittuu kuuden parhaan joukkoon, jos KPV ei voita otteluaan EIF:n vieraana. Gnistanilla on mahdollisuudet jopasarjan kolmannelle tilalle, mutta se edellyttää ensinnäkin Kipinän voittoa Turussa sekä suotuisia tuloksia päätöskierroksenmuissa otteluissa.

Ennakko-odotusten mukaisesti TPS on keikkunut sarjan kärkitiloilla alusta alkaen ja pidempään näyttikin siltä, että turkulaiset marssivat perussarjan voittoon vahvan rutiinitasonsa myötä. Kuusi viimeisintä ottelua ovat kuitenkin tuoneet mustavalkoisten sarakkeeseen kolme tasapeliä sekä yhden tappion, jonka myötä KTP on hiipinyt sarjataulukossa ohi. Viimeisellä kierroksella TPS tarvitsee voiton Gnistanista, jonka lisäksi KTP:n on menetettävä pisteitä PK-35:n vieraana. Perussarjan ykköseksi sijoittuva saa jatkosarjassa tärkeän kotiottelun kakkoseksi sijoittuvaa vastaan. TPS:n kannattajat toivovat varmasti, että historia ei toistaisi itseään viime kaudelta, joka oli nousua kiihkeästi hakeneelle TPS:lle valtava pettymys. Perussarjan jälkeen kaikki oli vielä turkulaisten näpeissä kun vaikean alkukauden selättänyt TPS kiri sarjan toiselle sijalle vahvan loppukautensa myötä. Ylemmässä jatkosarjassa kärsityt tappiot VPS:lle ja RoPS:lle pudottivat TPS:n lopulta kolmanneksi, joka tiesi nousuhaaveiden lopullista kariutumista.

Pettymykseen päättyneestä viime kaudesta huolimatta Jonatan Johansson jatkoi edelleen TPS:n pääpiiskurina. Pelaajistoon panostettiin isosti ja TPS:n joukkue pursuaakin Ykkösen tasolle laadukkaita pelimiehiä. Sarjan valiomaalivahteihin kuuluva Jere Koponen sekä kokeneet Kasper Hämäläinen ja Juri Kinnunen jatkoivat joukkueessa, jonka lisäksi ryhmää ruuditettiin muun muassa Simo RoihanAnthony Annanin sekä Daniel Rantasen kaltaisilla pelimiehillä. Maalintekijän lahjansa RoPS:ssa todistanut Roiha on lunastanut odotukset kohtalaisen hyvin ja on iskenyt kahdeksan osumaa tähän mennessä. Hänen ohellaan TPS:n materiaalista on löytynyt ratkaisijoita laajalta rintamalta läpi kauden. Monien mielestä TPS ei ole yltänyt pelaajamateriaalinsa edellyttämälle pelilliselle tasolle kuin ajoittain, jonka vuoksi erityisesti päävalmentaja Johansson on saanut kritiikkiä osakseen kuluvan kauden aikana. Lauantain ottelussa TPS joutunee tulemaan toimeen ilman kokenutta laitapuolustaja Kalle Taimea sekä ykkösmaalivahti Koposta, jotka ovat olleet jo tovin sivussa loukkaantumisten vuoksi.

Joukkueiden kauden ensimmäisessa kohtaamisessa TPS haki niukan 0-1 vierasvoiton Oulunkylästä. Aivan juhannuksen alla pelatussa ottelussa Gnistanillakin oli etenkin toisella puoliajalla omat saumansa maalintekoon, mutta ottelun ainokaisesta vastasi TPS aivan ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla.

Gnistan saa lauantain ottelussa pelikieltonsa kärsineen Rony Huhtalan takaisin kokoonpanoon, jonka lisäksi sairastumisen vuoksi MP-ottelun huilannut Fabrice Gatambiye on toipunut pelikuntoon. Sivussa TPS-ottelusta ovat loukkaantumisista yhä toipuvat Topi Järvinen ja Luca Weckström sekä pitkäaikaistoipilas Kasperi Liikonen.

Lauantaina Gnistania odottaa paluu luonnonnurmelle, joten lauantain kamppailuun on valmistauduttu läpi viikon Talin sametilla. Päävalmentaja Joonas Rantanen vakuuttaa, että MP-ottelusta sisuuntunut Kipinä on valmis taisteluun lauantaina.

– Kyllä me haluamme näyttää pystyvämme parempaan ja tahdomme tehdä kaikkemme voiton eteen. Tahtotilan lisäksi tarvitaan totta kai onnistuminen ottelusuunnitelmassa ja pienetkin asiat on pystyttävä tekemään hyvin läpi ottelun. Tiedetään vastustajan vahvuudet ja minkälaisia asioita heidän yksilönsä pystyvät tekemään, mutta me olemme valmiita jättämään itsestämme kaiken kentälle.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.