Otteluraportti: Gnistan taipui KPV:lle Oulunkylässä

Sitkeästi puolustanut KPV nappasi mukaansa täyden pistepotin Oulunkylästä 1-2 lukemin.

Perjantai-illan kamppailu Oulunkylän Mustapekka Areenalla alkoi tasaisissa merkeissä. Molemmat onnistuivat luomaan muutamia potentiaalisia hyökkäyksiä, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei yleisölle tarjoiltu.

Parinkymmenen minuutin kohdalla Gnistan rakensi hienon hyökkäyksen jälkeen laukaisupaikan 20 metriin Douglas Caelle, jonka tykitys pamahti ylärimaan.

KPV siirtyi ottelussa 0-1 johtoon 25 minuutilla, kun entinen Gnistan-pelaaja Miika Kauppila unohtui maalin eteen vapaaksi siirtämään keskityksestä jatketun pallon verkkoon.

KPV:n maalin jälkeen hallinta siirtyi enemmän keltapaidoille, mutta vaarallisten maalipaikkojen luonti tuotti kotijoukkueelle vaikeuksia. Tauolle siirryttiinkin KPV:n 0-1 vierasjohdossa.

Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, Gnistan pyöritti peliä, mutta murtautuminen paikoille tuotti vaikeuksia. Lopulta reilu 10 minuuttia ennen loppua KPV:n bussi murtui, kun vaihdosta sisään tullut Luca Weckström pääsi tökkäämään boksin sisältä pallon verkkoon.

Ilo oli Oulunkylässä kuitenkin lyhytaikainen sillä hetkeä myöhemmin Miika Kauppilaa rikottiin Gnistanin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Chantzopoulos Charalampos iski pallon varmasti sisään ja KPV:n takaisin johtoon. Näihin lukemiin myös päädyttiin ja KPV pääsi kotimatkalle täydet kolme pistettä mukanaa.

Gnistanin päävalmentaja Joonas Rantanen totesi, että maalipaikkojen luominen oli tänään todella hankalaa.

– Meillä oli isoja vaikeuksia luoda maalintekopaikkoja matalaa puolustusta vastaan ja vastustaja käytti hetkensä. Sen enempää selittelemättä on todettava, että kokonaisuutena tosi heikko esitys meiltä. Vaikea jakso on käännettävä ja on selvää, että parannettavaa riittää. Jatkamme työntekoa kohti seuraavaa ottelua.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.