Otteluennakko: Maanantaina otellaan sarjapisteistä Järvenpäässä

Jälleen voittojen makuun päässyt Gnistan jatkaa pelejään maanantaina JäPS:n vieraana. Ottelu käynnistyy Järvenpään keskuskentän nurmella maanantaina kello 18:30. Jos et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua suorana Ruutu+:n välityksellä.

Gnistan katkaisi neljän pelin mittaisen voitottoman putkensa kaatamalla EIF:n komeasti 0-2. Kipinä puolusti organisoidusti ja hyökkäsi omaan lyhytsyöttöihin perustuvaan systeemiinsä luottaen. Kotijoukkueellakin oli omat mahdollisuutensa, mutta voittoon tarvittavat osumat syntyivät Luca Weckströmin ja Douglas Caén toimesta. Erittäin arvokas voitto vaikeasta vierasottelusta nosti Gnistanin sarjan kolmanneksi ohi EIF:n.

Sarjanousija JäPS kuuluu sarjan kevätpuoliskon iloisimpiin yllättäjiin. Sarjassa Osku Partosen joukot venyivät parhaimmillaan peräti kuuden pelin tappiottomaan putkeen nousten väliaikaisesti taistelemaan jopa kärkisijoituksista. Tämän lisäksi JäPS kohahdutti jalkapalloseuraajia selviämällä Suomen Cupissa puolivälieriin kaataen matkan varrella muun muassa AC Oulun kotonaan Järvenpään keskuskentällä. Kesän edetessä JäPS:n kuntokäyrä on kuitenkin kääntynyt laskuun, sillä järvenpääläiset ovat hävinneet kolme viimeistä otteluaan, jonka lisäksi Suomen Cupin puolivälierä päättyi tappioon.

Seurahistoriansa ensimmäiseen sarjanousuun joukkueensa luotsannut Osku Partonen jatkoi JäPS:n pääkäskijänä myös Ykkösessä. Joukkuetta vahvistettiin maltillisesti Ykkösen tasolla kannuksensa hankkineilla pelimiehillä, jonka lisäksi pyrittiin kiinnittämään menestyksekkään Kakkosen kauden avainhahmoja. Suoraviivaisuuteen pyrkivä JäPS ei peleissään useimmiten maaleilla juhli vaan järvenpääläisten suurin valtti on tasaisuus. Tästä hyvänä osoituksena käyköön se, että peräti kahdeksan eri pelaajaa on kirjauttanut nimensä maalitilastoihin. Paras maalintekijä Aleksi Ristola on osunut toistaiseksi kolmesti, joten JäPS:n tasaisesta pelaajamateriaalista ei ole löytynyt yhtä todellista maalitykkiä.

Joukkueiden keväisestä kohtaamisesta muotoutui varsinainen ilotulitus Gnistanin takoessa taululle tylyt 10-1. Tylyimmin järvenpääläisiä kuritti peräti viisi maalia latonut Douglas Caé. Hänen ohellaan myös Luquinhas ja Topi Järvinen olivat loistavalla pelipäällä.

Gnistan tiedotti kuluneella viikolla, että kärkihyökkääjä Caé siirtyy loppukaudeksi ulkomaille. Päävalmentaja Joonas Rantanen kommentoi siirtoa pelitavallisesta näkökulmasta seuraavasti:

– On selvää, että meillä ei ole toista tismalleen saman profiilin hyökkääjää, jolloin pelaamisen dynamiikka tulee muuttumaan. Se, kuinka täytämme tiloja ja roolitamme pelaajia hyökkäyspelissä on varmasti erilaista vaikka isoja muutoksia pelaamisen periaatteissa ei nähdä.

Caén poistumista lukuunottamatta Gnistanin kokoonpanotilanne säilyy muuttumattomana viime keskiviikosta. Edelleen loukkaantuneiden kirjoissa olevat Tuukka Andberg ja Rony Huhtala ovat kuitenkin jo lähellä pelikuntoa. EIF:ä vastaan Gnistan pelasi kokonaisvaltaisesti hyvän ottelun. Rantanen uskoo joukkueensa olevan vahvoilla, jos pystytään jatkamaan siitä, mihin keskiviikkona jäätiin.

– Jos pystyme jatkamaan EIF-pelissä nähtyä hyvää pallon liikuttamista yhdistettynä selustan uhkaamiseen sekä vahvaa puolustus- ja kaksinkamppailupelaamista niin olemme todella vahvoilla. JäPS:a vastaan pelissä on vääjäämättä paljon kaaosta, irtopalloja ja yllättäviäkin tiloja, siihen meidän on sopeuduttava.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.