Jyri Kiuru vahvistaa Gnistanin hyökkäystä

Ykköscupin peleissä vahvoja otteita esittänyt Jyri Kiuru on solminut Gnistanin kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen.

Nummelan Palloseuran kasvatti 22-vuotias Jyri Kiuru löi läpi miesten sarjoissa KäPan joukkueessa kausien 2016-17 aikana pelaten 17 Kakkosen ottelua. Ykkösessä Kiuru on pelannut kausien 2018-2021 aikana HJK Klubi 04:n, SJK Akatemian ja MuSan joukkueissa yhteensä 58 ottelua, joissa vauhdikas ja suoraviivainen hyökkääjä on osunut yhdeksän kertaa tolppien väliin. Ykkösessä pelaamiensa otteluiden lisäksi Kiuru on merkkauttanut kahdeksan ottelua pääsarjatasolla SJK:n paidassa.

Sarjaotteluiden ohella Kiuru on pelannut neljä ottelua UEFAn nuorten liigaa KäPan ja HJK:n juniorijoukkueissa kausina 2017-18 ja 2018-19. Maaleja näissä otteluissa on syntynyt kaksi.

Kiuru esiintyi Gnistanin paidassa jo Ykköscupin peleissä ja nyt osapuolet pääsivät sopimukseen jatkosta. Ensiesiintymisessään hän iski maalin JäPS:n verkkoon lähes välittömästi juostuaan vaihdosta kentälle. Viime lauantain KTP-ottelussakin osuma oli lähellä useampaan otteeseen, jonka lisäksi Kiuru alusti Gnistanin ainokaiseen johtaneen rangaistuspotkun vastustajan maalivahdin oltua pakotettu rikkomaan läpiajoon karannutta hyökkääjää.

Muutaman viikko sitten keltasinisten riveihin liittynyt Kiuru on lyhyessä ajassa huomannut Gnistanin olevan paras vaihtoehto uran jatkon kannalta.

– Olen nyt treenannut Gnistanin kanssa reilut kaksi viikkoa. Fiilikset on tosi hyvät joukkueesta ja seurasta. Kaikki on toiminut tosi hyvin ja ammattimaisesti. Uskon, että tässä ympäristössä pystyn kehittymään pelaajana ja tuomaan joukkueeseen ennen kaikkea monipuolisuutta.

Monipuolinen lisä hyökkäyspään palettiin miellyttää päävalmentaja Joonas Rantasta.

– Jykä on taitava hyökkäyspään pelaaja, jolta voidaan odottaa niin maaleja kuin maalipaikkojen luomista joukkueelle. Monikäyttöisenä pelaajana Jykä pystyy pelaamaan niin keskushyökkääjä kuin laidassa ja olemme jo kahdessa pelissä nähneet niitä asioita mitä hän joukkueelle tuo.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.