Otteluraportti: Viimeinen kotiottelu päättyi vaasalaisten juhliin

Lauantain ottelussa vain toinen joukkue pelasi kovista panoksista ja se näkyi kentällä. VPS varmisti 1-4 voitolla nousun ensi kaudeksi Veikkausliigaan.

Gnistanin alku otteluun jätti toivomisen varaa, sillä VPS siirtyi johtoon jo ottelun kolmannella minuutilla. Jiri Koski torjui Aleksi Pahkasalon vapaapotkun, mutta paluupallossa oli paikalla Kalle Multanen, joka iski pallon varmasti verkkoon.

Gnistan sai hallittua hyvin palloa, mutta maalipaikoille murtautuminen VPS:n vahvaa puolutusta vastaan tuotti hankaluuksia. VPS puolestaan iski pallonmenetyksistä nopeasti vastaan ja mm. Pahkasalolle tarjoutui yhdestä vastahyökkäyksestä hyvä tilaisuus iskeä vaasalaisten toinen maali, mutta laukaus suuntautui karkeasti yli.

VPS:n toinen maali syntyi jälleen yhdestä Gnistanin pallonmenetyksestä. Vaasalaisten nopea vastahyökkäys päättyi läheltä maalia tulleeseen Steven Morrisseyn kääntöön kohti keskustaa, joka ohjautui epäonnisesti Joel Europaeuksen rinnasta omaan maaliin.

Vaasalaisten juhlat jatkuivat vielä kahdella osumalla, joista molemmista vastasi Morrissey.

Ensimmäinen jakso ei kotiyleisölle paljon ilon hetkiä tarjonnut, mutta juuri ennen taukovihellystä boksiin murtautunutta Maximo Tolosta rikottiin ja Douglas Caé pääsi yrittämään kavennusta pilkulta. Ykkösen maalipörssiä johtava Caé iski pallon varmasti sisään jo 14. kerran tällä kaudella.

Toinen jakso oli lähinnä päätösvihellyksen odottelua. Gnistan yritti murtautua vaasalaisten puolustuksen läpi laihoin tuloksin ja VPS:kin keskittyi lähinnä puolustamaan johtoaan. Lopulta tuomarin päätösvihellys käynnisti vaasalaisten juhlat VPS:n varmistettua nousun ensi kaudeksi Veikkausliigaan.

Gnistanin päävalmentaja Rui Carvalho osasi odottaa VPS:n tulevan kovaa päälle ottelun alussa.

– Tiesimme, että ensimmäiset 15 minuuttia tulevat olemaan vaikeat, koska VPS pelasi noususta Veikkausliigaan. VPS:n avausmaalin jälkeen itseluottamuksemme laski hieman ja päästimme vielä harmittavasti lisämaaleja. Meillä oli kuitenkin 1-4 maalin jälkeen mahdollisuuksia kaventaa ottelua lisää ja esityksemme oli selvästi parempi kuin ensimmäisellä jaksolla. VPS ansaitsi kuitenkin selvästi voiton tänään ja onnittelut heille noususta Veikkausliigaan.

– Haluan erityisesti kiittää meidän fantastista kotiyleisöämme kaudesta ja toivon, että olisimme pystyneet tänään antamaan heille palkinnon hienosta kaudesta. Täysi keskittyminen peleihin on luonnollisesti ollut yläloppusarjapaikan varmistamisen jälkeen hieman haastavaa, mutta haluamme ehdottomasti lopettaa kauden voittoon Tammisaaressa ja sitä varten tulemme tekemään kovasti töitä ensi viikolla.

Gnistanilla on vielä ensi lauantaina edessä vierasreissu Tammisaareen EIF:n vieraaksi, jonka jälkeen kausi 2021 on paketoitu.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.