Otteluraportti: Gnistan tyrmäsi PK-35:n paikallispelissä

Gnistan palasi voittojen tielle upeasti kaatamalla paikallisvastustaja PK-35:n 4-1 lukemin. Maaleista vastasivat Gentrit Kovaqi, Fabian de Abreu, Joel Europaeus ja Rony Huhtala.

Gnistan otti paikalliskamppailuun vahvan alun ja vyörytti hyökkäyksiä kohti vieraiden maalia. Lähimmäksi maalintekoa alkuminuuteilla pääsi Kasperi Liikonen, joka puski Pasi Forsmanin hyvästä keskityksestä, mutta yritys oli lopulta helppo pala PK-vahti Toni Korkiakoskelle.

Pelin hallinta pysyi hyvin Gnistanilla, mutta myös PK-35 onnistui vastaiskuista luomaan muutamia tilanteita keltapaitojen maalille. Gnistan puolestaan oli 23 minuutin kohdalla todella lähellä siirtyä kulmapotkusta johtoon, mutta Joel Europaeus ei saanut iskettyä Fabian de Abreun etualueelta jatkamaa palloa maaliin asti.

Aivan puoliajan lopussa Liikonen karkasi vielä Douglas Caen syötöstä puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus jäi heikoksi ja tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Toisella puoliajalla peli syttyi kunnolla liekkeihin. Maalinteon aloitti Gnistanin toppari Gentrit Kovaqi, joka niittasi pallon varmasti pilkulta verkkoon PK-35:n käsivirheen jälkeen.

Vain viisi minuuttia myöhemmin taululla komeilivat 2-0 lukemat. Vahvan debyyttiottelun oikeana laitapakkina pelannut Óscar Barros antoi tarkan sivuvaparin ja de Abreu puski pallon tarkasti verkkoon.

Tämän jälkeen PK-35 sai jälleen paremmin kiinni pelistä ja loi hyviä tilanteita Samu Volotisen maalille. Kertaalleen Volotinen venyi upeaan jalkatorjuntaan lähietäisyydeltä tulleesta puskusta, mutta 65 minuutin kohdalla mies joutui lopulta antautumaan, kun Jonathan Muzinga pääsi iskemään torjunnan paluupallon sisään.

Muutaman epävarman hetken jälkeen Gnistan otti jälleen komennon ottelusta ja iski jälleen erikoistilanteesta. Barros antoi kulmapotkun, jonka Kovaqi jatkoi takatolpalle. Paikalla oli Europaeus, joka toimitti pallon varmasti verkkoon vieden keltapaidat 3-1 johtoon.

Lopussa vaihdosta kentälle tullut Rony Huhtala karkasi vielä läpi ja viimeisteli varmasti 4-1 lukemat. Päätösvihellys laukaisi vapautuneet juhlinnat Kipinän ja kotiyleisön keskuudessa, viiden tappion putki päättyi komealla tavalla paikallisottelussa.

Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte kiitteli asennetta, millä joukkue tänään esiintyi.

– Tämä peli oli meille taas paikka näyttää, että olemme kilpailukykyisiä ja ansaitsemme pisteitä ja voittoja. Asenne millä pelaajat tänään tulivat kentälle oli mahtava ja maalit olivat luonnollinen seuraus siitä. Puolustimme ja hyökkäsimme tänään laadukkaasti.

– Olemme luonnollisesti tyytyväisiä, että palasimme voittojen makuun viiden tappion jälkeen. Tiesimme, että tämä on vain yksi vaihe kaudestamme ja nyt se on takana päin. Nyt katsomme eteenpäin tuleviin peleihin ja näämme paljon pisteitä keräämme loppukaudesta. Meidän on oltava hyvin kilpailukykyisiä kaikissa lopuissa peleissämme, näin voimme taistella voitoista.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.