Kuva: Kalevi Hämäläinen

OTTELURAPORTTI: KPV HAKI PISTEET OULUNKYLÄSTÄ

Gnistanin tappiottomien otteluiden sarja tuli päätökseen, kun nälkäinen KPV haki pisteet mukaansa Kokkolaan 0-3-lukemin.

Sarjan ääripäiden kohtaaminen Oulunkylässä käynnistyi aurinkoisen sään helliessä otteluun paikalle saapuneita katsojia. Ottelun avausminuutit olivat kotijoukkueelta hieman tunnustelevia, mutta ensimmäinen kunnon hyökkäys kohti KPV:n maalia oli tuottaa jo tulosta Douglas Caen päästessä puskemaan Rony Huhtalan oivaan keskitykseen. Pallo kuitenkin suuntautui maalin ohi.

Tämän jälkeen vierasjoukkue KPV esitteli muutaman laadukkaan hyökkäyksen kohti Gnistanin maalia, mutta todellista hätää ei kotijoukkueella ollut. Vähitellen Gnistan alkoikin saamaan omia hyökkäyskuvioitaan kuntoon ja tilanteita alkoi syntyä kohti KPV:n maalia vartioivalle Sergei Lazareville. Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue 34. minuutilla KPV:n Kristian Andersenin siirtäessä vihreäpaidat 0-1-johtoon. Heti perään pallo on uudestaan Gnistanin maalissa, mutta KPV:n osuma hylätään, koska pallo menee maaliin KPV:n pelaajan käden kautta. Gnistan ei saa omaa peliä toimimaan ja KPV rummuttaa johtomaalin jälkeen hyökkäyksiä kohti Gnistanin maalia. KPV:n Harri Heiermannille siunaantuu kulman jälkitilanteesta loistopaikka, mutta veto menee yli Gnistanin maalin. Tauolle lähdetään KPV:n 0-1-vierasjohdossa.

Toisen puoliajan alussa KPV pääsee kaksi yhtä vastaan-hyökkäykseen ja Oke Akpoveta pääsee laukomaan hyvästä paikasta kohti maalia, mutta Jiri Koski torjuu hienosti vedon. Kotijoukkueen hyökkäykset puolestaan tyrehtyvät kerta toisensa jälkeen pallonmenetyksiin ja KPV hallitsee ottelua. Ottelun 66. minuutilla KPV iskee jälleen, kun keskialueen pallonmenetyksen jälkeen Oke Akpovetalle pelataan paikka, eikä hän erehdy ja KPV 0-2-johtoon. Tästä vain viisi minuuttia eteenpäin ja Okpoveta jälleen maalinteossa ja KPV jo 0-3 johtoon. Toisella puoliajalla Gnistan ei pääse peliin kiinni missään vaiheessa ja pisteet matkaavat Kokkolaan lukemin 0-3.

Päävalmentaja Ricardo Duarte ei ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen.

-Teimme tämän päivän pelistä itsellemme vaikean. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli paikkoja, mutta emme hyödyntäneet niitä. Tiesimme ennen ottelua mikä on KPV:n tilanne sarjassa. He ansaitsivat voittonsa tänään osuessaan omista paikoistaan.

-Tilanne on kuitenkin sarjassa edelleen hyvä ja nyt on kaivettava fokus esiin seuraavaan peliin RoPS:ia vastaan. Viimeksi otimme juuri heitä vastaan ensimmäisen voittomme sarjassa. Täysi keskittyminen alkaa heti seuraavaan peliin ja siitä tulee varmasti kova, koska RoPS on ollut vahva viime aikoina. Me tulemme olemaan kuitenkin valmiina siihen otteluun ja fokus siihen löytyy varmasti.

Gnistanin kotipelit jatkuvat jo heti tulevana sunnuntaina, kun sarjakärkeen siirtynyt RoPS vierailee Oulunkylässä klo 18:00 käynnistyvässä kamppailussa. Kärkikaksikon kohtaamiseen voit ostaa lipun Tiketistä täältä.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.