Heinäkuun haastattelussa Gnistaniin kehittymään tullut Samu Volotinen

22-vuotias Samu Volotinen on uransa aikana ehtinyt pelata kolme kautta Veikkausliigaa sekä nähdä Bosnia & Hertzegovinan ja Kyproksen pääsarjat ennen siirtymistään Gnistaniin. Jututimme nousujohteisen alkukauden pelannutta Volotista heinäkuun ottelutauolla.

Joulukuun alussa Gnistanin kanssa sopimuksen allekirjoittanut Samu Volotinen on 22-vuoden iästään huolimatta ehtinyt kokea jo paljon. Uransa ensiaskeleet Vantaalla syntynyt Volotinen otti länsivantaalaisen VJS:n junioreissa.

– VJS oli lähiseurani, joten se oli aika luonnollinen valinta minulle. Heillä oli hyvät olosuhteet ja mahdollisuus harjoitella paljon joukkue- ja yksilövalmennuksen parissa.

VJS:n junioriakatemiasta Volotisen matka kulki Helsingin puolelta Vantaan Myyrmäkeen asettautuneen PK-35:n ja VJS:n yhdistelmäjoukkueeseen, jonka A-junioreissa vierähtikin kausi 2015 joukkueen selkeänä ykkösmaalivahtina. Esitykset olivat niin vahvoja, että kaudella 2016 tuolloin vasta 16-vuotias lupaava kassari löysi itsensä punamustien edustusjoukkueesta. Volotisen debyyttikaudesta muodostui PK-35 Vantaalle seurana synkkä, mutta henkilökohtaisesti kausi merkitsi paljon, mukavasti peliaikaa ja vastuuta saaneelle nuorukaiselle.

– PK-35 Vantaan riveissä pääsin pelaamaan ensimmäiset pelini miesten sarjoissa. Vaikka kausi oli vaikea koko seuralle, sen jälkeen oli helppoa siirtyä eteenpäin vakiintuneempaan liigaseuraan Vaasaan.

VPS:ssa kausi 2017 vierähti vielä kokeneemman Marko Meeritsin varjossa, mutta jo toisella kaudellaan Volotinen syrjäytti virolaismaalivahdin ykkösmaalivahdin tontilla pelaten suurimman osan kauden 33 ottelusta.

– Vepsussa meillä oli hyvä ympäristö harjoitteluun ja toisella kaudellani pääsin sitten pelaamaankin enemmän. Otteista puuttui vielä hiukan tasaisuutta, mutta mukaan mahtui useampi hyvä ottelu, analysoi Volotinen aikaansa Vaasassa.

Vahvat otteet VPS:n maalilla avasivat mahdollisuuden kokeilla siipiään Bosnia Hertzegovinan pääsarjassa pelaavan Celik Zenican paidassa. Reissu jäi lopulta torsoksi vähäiseksi jääneen vastuun vuoksi, mutta Volotinen osaa silti arvosta aikaansa Bosniassa nimenomaan elämänkokemuksen kannalta. Verisistä Balkanin sodista hiljalleen jaloilleen nousseessa valtiossa olosuhteet ammatin harjoittamiseen vaihtelivat kehityskelpoisuuden ja köyhyyden välillä.

– Bosnian matka oli hieman pettymys hävittyäni pelipaikan kokeneemmalle serbivahdille ja tiukasta ulkomaalaiskiintiöstä johtuen minua ei lopulta edes rekisteröity mukaan sarjapeleihin. Oli kuitenkin silmiä avaava kokemus nähdä, ettei kaikkialla ole tarjolla niin helppoa elämää, mihin olemme Suomessa tottuneet.

Vain puolikkaan kauden jälkeen pitkänhuiskea kassari päätti vaihtaa maisemaa. Häntä kutsui Kyproksen suurseurojen joukkoon kuuluva Apollon Limassol, jossa kokeneemman sveitsiläismaalivahti Joël Mallin varjossa ei ollut tarjolla isoa vastuuta. Tästä huolimatta Volotinen pitää Kyproksella viettämäänsä vuotta onnistuneena.

– Kyproksella odotukset peliajan suhteen olivat pienemmät, sillä edessäni oli kokenut sveitsiläinen maalivahti, mutta mahdollisuus harjoitella vuoden verran tuon tason ympäristössä oli ehdottomasti tarttumisen arvoinen, jonka lisäksi Euroopan lämpimin maa on ehdottomasti hieno paikka asua.

Kyprokselta lähdettyään Volotinen päätyi lopulta palaamaan kotimaan kamaralle, vaikka ulkomailla jatkaminen kuului myös suunnitelmiin. Suomessa kunnianhimoista nuorten pelaajien kehittämiseen keskittyvää strategiaansa aloitellut Gnistan osoittautui Volotisen uran jatkon kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Kyprokselta lähdettyäni oli muutama diili viritteillä ulkomailla, mutta nämä eivät lopulta toteutuneet, joten keskusteltuani viime vuoden lopulla Ricardo Duarten ja Marko Kolsin kanssa päädyin lopulta siihen, että Gnistan on urani kannalta paras vaihtoehto. Tällä hetkellä pyrin keskittymään mahdollisimman hyvin ”päivä kerrallaan”-asenteella, koska jalkapalloilijan ura on niin arvaamaton.

Tasaisesti alkukauden aikana peliään kehittänyt Gnistan nousi viime maanantaina Ykkösen kärkeen – ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana. Ogelin ylpeyden neljä viimeisintä peliä ovat menneet tappioitta, joissa kolme nollapeliä kirjauttanut Volotinen on ollut isossa roolissa. Maalivahti näkee kuitenkin, että otteissa on vielä varaa parantaa niin joukkueena kuin henkilökohtaisestikin.

– Toistaiseksi ollaan saavutettu joukkueena hyviä tuloksia, mutta parannettavaa vielä löytyy niin itsellä kuin joukkueellakin. Siitä täytyy olla kyllä kiitollinen, että olen päässyt suht hyvään kuntoon pre-seasonin mentyä hiukan pilalle sairastelun vuoksi.

Gnistanin maalivahtikalustoon kuuluu Volotisen lisäksi Jiri Koski ja Aleksi Ahonen, mutta ykkösvahdin paikan toistaiseksi itselleen napannut Volotinen ei omien sanojensa mukaan kilpailutilannetta juurikaan mieti vaan keskittyy omaan tekemiseen.

– Jiri on kokenut ja teknisesti hyvä maalivahti, mutta itse keskityn mahdollisimman vähän maalivahtien keskinäiseen kilpailuun ja pyrin ylläpitämään tietynlaisen ”putkinäön” omassa tekemisessäni.

Gnistanin kausi jatkuu sunnuntaina 18.7. kotiottelulla Volotisen entistä seuraa VPS:aa vastaan. Lipun myynnissä Tiketissä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.