Otteluennakko: Gnistan isännöi MP:tä sunnuntaina

Viime aikoina pääasiassa vieraskentillä esiintynyt Gnistan kohtaa seuraavaksi kotikentällään Mikkelin Palloilijat. Ottelu polkaistaan käyntiin Oulunkylän Mustapekka areenalla klo 18:30. Koronarajoitusten vuoksi otteluun otetaan 350 katsojaa, voit ostaa lippusi tästä. Portilla ei ole lippuja myynnissä.

Gnistan lähtee sunnuntain otteluun kolmen ottelun tappiottomassa putkessa, sillä edelliset ottelut ovat tuoneet yhdenvoiton ja kaksi tasapeliä. Sarjasijoitus on toisiksi viimeinen, mutta Gnistanilla on varastossa 1-2 rästiottelua, jotka saattavat nostaa keltapaidat tasaisen sarjan kärkipaikoille. Edellisessä ottelussaan Gnistan tasasi pisteet Jaron vieraana 2-2 lukemin Douglas Caén ja Topi Järvisen vastattua Gnistanin osumista.

MP on Gnistanille tuttu vastustaja niin Ykkösestä kuin Kakkosestakin. Viime kaudella Gnistan taipui mikkeliläisille molemmissa kohtaamisissa, ensin Oulunkylässä lukemin 1-2 ja syksyllä Mikkelissä MP oli vahvempi 3-1 numeroin. Kakkosessa Gnistan ja MP ovat kohdanneet kaikkiaan 15 kertaa, joissa Gnistan on ollut hiuksen hienosti niskan päällä.

Gnistanin tavoin Ykköseen viime kaudeksi nousseen MP:n kuului ehdottomasti kauden 2020 positiivisiin yllättäjiin. Sarjanousijoiden alku Ykkösessä on useimmiten vaikea, mutta Juha Pasojan johdolla MP napsi tasaisesti pisteitä sijoittuen lopulta seitsemänneksi kuuden pisteen päähän säilymisviivasta. MP on tunnetusti kotonaan Mikkelin urheilupuistossa kaikille hankala vastustaja, mutta viime kaudella muun muassa KTP ja KPV saivat kokea kotikentällään etelä-savolaisten yllätysvalmiuden.

Kuluvalle kaudelle MP lähti edelleen Juha Pasojan johdolla vakiinnuttamaan asemiaan Ykkösessä. Lähtökohdat olivat varsinotolliset, sillä viime kauden avainhahmoista muun muassa Yassin Daoussin ja Jonathan Dunyinin nimet saatiin jatkosopimuksiin, jonka lisäksi merkittäviksi lähtijöiksi voidaan luokitella ainoastaan uransa lopettanut iki-MP Jiri Haikonen sekä keskikentällä otteillaan ihastuttanut Walid Abdeladi. Tulopuolella Irfan Sadikin korvanneelta kärkimies Antti Ulmaselta odotetaan maaleja, mutta alkukauden tehokkain mies on ollut Kakkosen Kemi FC:sta tullut monipuolinen keskikenttäpelaaja Samson Ebuka, joka on iskenyt jo kaksi osumaa kuudessa ottelussa. Suurin panostus nähtiin puolustuskalustoon, jota vahvistettiin muun muassa MYPA:sta tulleella Nuutti Laaksosella, Ranskan viidenneltä sarjatasolta saapuneella Killian Denoualilla sekä AC Kajaanista Mikkeliin siirtyneellä Oliver Kangaslahdella. MP:n puolustuskalusto koki kovan takaiskun heti kauden alussa kun joukkue menetti johtohahmo Iiro Äijön loppukaudeksi sairastuvalle akillesjännevamman vuoksi. Kokeneempien nimien ohella mielenkiintoinen nimi mikkeliläisten joukkueessa on viime pelissä uransa ensimmäisen osuman Ykkösessä tehnyt lupaava oma juniori Topi Keskinen.

Gnistanin loukkaantumistilanne on edelleen erittäin hyvällä mallilla, sillä ainoastaan pitkäaikaistoipilaat Samu LaitinenElton Maloku ja Albin Mehmeti miehittävät sairaslistaa. Viime pelissä sivussa olleet Rony Huhtala ja Santeri Kuivalainen ovat todennäköisesti mukana sunnuntain ottelussa. Hyvän pelaajatilanteen lisäksi Gnistanin kannalta erittäin positiivinen seikka on se, että alkupelit loukkaantumisten vuoksi sivussa ollut Douglas Caé on osunut tolppien väliin molemmissa pelaamissaan otteluissa toistaiseksi.

Päävalmentaja Ricardo Duarten mukaan Gnistan saa tehdä sunnuntaina täyden päivätyön kolmeen pisteen eteen.

– MP on nyt ihan eri joukkue kuin edellisessä Suomen Cupin kohtaamisessamme, sillä he ovat onnistuneet kiinnittämään muutamia laadukkaita pelaajia ja alkukauden aikana heidän pelinsä taso on ollut melko korkea. MP on aina ollut Gnistanille hankala vastustaja ja sunnuntain ottelu tulee olemaan meille erittäin kova, koska vastustaja on laadukas.

Duarte on tyytyväinen joukkueen esityksiin haastavan alkukauden aikana.

– Alkukausi on ollut meille erittäin haastava, sillä olemme tehneet pitkiä reissuja ja kohdanneet kovia vastustajia. Olemme kuitenkin tyytyväisiä joukkueen esityksiin otteluissa, pelimme kehitykseen alkukauden aikana sekä lähestymistapaamme, jolla olemme kaikkiin otteluihin lähteneet.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.