Otteluennakko: Gnistan matkaa RoPS:n vieraaksi sunnuntaina

Gnistan palaa jälleen tositoimiin sunnuntaina keltapaitojen matkatessa Rovaniemelle RoPS:n vieraaksi. Rovaniemen keskuskentällä kello 17 käyntiin pyörähtävä ottelu on katsottavissa Ruutu+-palvelusta.

Ottelusiirtojen vuoksi vasta kaksi ottelua pelannut Gnistan metsästää sunnuntaina kauden avausvoittoaan, sillä kauden kaksi aiempaa ottelua ovat tuoneet tappion ja tasapelin. Edellisessä ottelussaan Kipinä sai maalihanat auki Pasi Forsmanin toimesta 1-1 tasapelissä MuSaa vastaan.

Sunnuntain kotijoukkue RoPS:n kausi on sujunut toistaiseksi hieman epätasaisesti. Avausottelussaan kotonaan MP:n kanssa tasapeliin jääneet rovaniemeläiset kaatoivat PK-35:n ja JIPPO:n, mutta edellisessä ottelussaan joukkue taipui MuSalle Porissa lukemin 3-1. Seitsemän pistettä toistaiseksi kerännyt RoPS on sarjassa kolmantena neljän sarjakierroksen jälkeen. Kokenut serbihyökkääjä Srdan Vujaklija on ollut joukkueensa tehokkain kolmella osumallaan.

Gnistan ja RoPS ovat pelanneet samalla sarjatasolla ainoastaan kaudella 2002, jolloin ei keskinäisiä kohtaamisia nähty maantieteellisesti kahteen lohkoon jaetussa Ykkösessä. Suomen Cupissa joukkueet ovat kohdanneet kerran kaudella 1997, jolloin RoPS haki seitsemännellä kierroksella 0-1 vierasvoiton Oulunkylästä.

Jokainen RoPS:n toiminnassa jollain tavalla mukana oleva haluaisi varmasti unohtaa kauden 2020, joka oli Veikkausliigan perinneseurana tunnetulle rovaniemeläisjoukkueelle täyttä via dolorosaa alusta loppuun. Vain yhden voiton ottanut ja lopulta viisi pistettä keränneen RoPS:n kohtalona oli putoaminen sarjaporrasta alemmas kahdeksan peräkkäisen liigakauden jälkeen.

Kesken viime kauden RoPS:n pääpiiskuriksi siirtynyt Mikko Mannila jatkaa joukkueen ohjaksissa myös kuluvalla kaudella. Putoajajoukkueille tyypillisesti vaihtuvuus joukkueessa oli suurta talven aikana. Kirpaisevin menetys oli viisi viime kautta RoPS:n avainpelaajana häärinyt Eetu Muinonen, jonka lisäksi useat isossa roolissa olleet pelaajat päättivät jatkaa pääsarjatasolla. RoPS:n onneksi viime kauden valopilkkuihin kuuluneet Rovaniemen omat pojat Jussi Niska ja Tuomas Kaukua päättivät jatkaa napapiirillä. Omien kasvattiensa lisäksi RoPS:n odottaa paljon ulkomaalaisvahvistuksilta, joista isoimmat odotukset kohdistuvat Belgian kolmannelta sarjatasolta napattuun toppari Jonathan Veervortiin ja serbialaiseen maalitykkiin Srdan Vujaklijaan. Hongasta lainattu toppari Mohammed Adams joutuu katsomaan sunnuntain ottelun katsomon puolelta pelikiellon vuoksi.

Lähes kaksi viikkoa Rovaniemen otteluun valmistautuneen Gnistanin terveystilanne näyttää ottelun alla hyvältä, sillä MuSaa vastaan sivussa ollut Douglas Caé on jälleen pelikuntoinen. Hänen lisäkseen pelikieltonsa lusinut Jiri Koski on jälleen pelikelpoinen sunnuntain ottelussa. Varmasti poissa kokoonpanosta ovat loukkaantuneet Samu LaitinenElton Maloku ja Albin Mehmeti sekä vielä tämän ottelun ajan pelikieltoaan kärsivä Maximo Tolonen.

Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte ennakoi huomista kamppailua.

– Kahden viikon tauko peleistä on ollut meille hyödyllinen, sillä saimme pelaajia kuntoon pienistä vammoista. Kaikki eivät vielä ole mukana, mutta myös loukkaantuneet alkavat lähestyä täyttä pelikuntoa. RoPS on yksi parhaista joukkueista Ykkösessä erityisesti kotona. Meidän tavoite on olla kilpailukykyisiä huomenna ja tarpeeksi fiksuja ymmärtämään hetket, jolloin meillä on mahdollista iskeä. Jos teemme näin meillä on mahdollista kerätä pisteitä Rovaniemeltä.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.