Valmentaja esittelyssä Marc Orell Marqués

Espanjalainen Marc Orell Marqués (22v) on tuorein Gnistanin valmennusryhmään liittynyt valmentaja. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo useamman vuoden kokemus valmentajana.

– Olen valmentanut yhteensä neljä vuotta Mallorcalla ja yhden vuoden Kölnissä. Olen myös tehnyt useita kesäleirejä jalkapallon parissa. Leirit toteutettiin Saksassa ja Englannissa.

Valmentaja Marc on rauhallinen, mutta todella intohimoinen. Hän haluaa, että hänen joukkueessa ohjat ovat aina hänen käsissään ja, että hän on vastuussa.

– Haluan myös, että palaajani nauttivat ja pitävät hauskaa pelatessaan. Kaikista tärkein asia on kuitenkin, että he oppivat. Rakastan jalkapalloa ja nautin kun näen pelaajieni kasvavan niin ihmisenä, kuin jalkapalloilijoina. 

Hän nauttii nähdessään kun harjoituksissa opeteltuja asioita tapahtuu peleissä. Erityisen lämmöllä hän muistelee yhtä ottelua uran alkuajoilta.

– Muistan erittäin hyvin ensimmäisen voittoni valmentajana. Harjoittelimme paljon joukkueen kanssa, jossa oli pelaajia, jotka eivät ennen olleet pelanneet jalkapalloa. Se päivä kun saimme ensimmäisen voittomme oli uskomaton. Pelin jälkeen se ilo mikä välittyi pelaajista oli paras tunne ikinä.

Valmentajana Marc tähtää korkealle, mutta ei kohdista tavoitteitaan aikuisiin tai nuoriin. Molemmat sopivat hänelle.

– Tärkeintä minulle on oppia joka päivä mahdollisimman paljon. Mitä ikinä aloitan, haluan tulla siinä parhaaksi. Sama pätee valmentamiseen. Haluan toimia ammattivalmentajana korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.