Elton Maloku junioreista edustusjoukkueen rinkiin

Lupaava 16-vuotias Elton Maloku on allekirjoittanut ensi kauden kattavan sopimuksen Gnistanin kanssa. Sopimus sisältää option myös seuraavista kahdesta kaudesta.

Vuonna 2004 syntynyt Elton Maloku otti ensiaskeleensa pelaajana porvoolaisen Futuran junioreissa. Kosovolaistaustainen, mutta Suomessa syntynyt lupaus pääsi näyttämään taitojaan Huuhkajaturnauksessa jo 14 vuotiaana, jonka jälkeen hänet valittiin Palloliiton alle 15-vuotiaiden tähtitarhaan keväällä 2019. Seurajoukkuetasolla Maloku on päässyt ottelemaan Uudenmaan piirijoukkueen mukana muun muassa Liverpoolin, West Hamin ja Southamptonin juniorijoukkueita vastaan.

Ennen siirtymistään viime kaudella Gnistanin A-junioreihin Maloku pelasi kaudella 2019 Käpylän Pallon alle 16-vuotiaiden junioreissa. Viime kaudella nuorukainen keräsi kokemusta myös aikuisten peleistä Gnistan Ogelin paidassa kolmen ottelun verran. Maloku viihtyy parhaiten oikean laitapuolustajan tontilla, mutta monipuolisena pelaajana hän pystyy pelaamaan myös laitalinkkinä tai keskikentän keskustassa.

Maloku hyppää innolla mukaan näyttämään osaamistaan miesten tasolla.

– Tottakai tuntuu tosi hyvältä päästä miesten joukkueen mukaan harjoittelemaan laadukkaasti, pelaamaan kovia pelejä ja elämään ammattimaista elämää.

– Tavoitteena on kehittyä eteenpäin jalkapalloilijana ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Haluan olla hyvässä valmiudessa ja päästä mahdollisimman nopeasti näyttämään mihin musta on.

Gnistanin sopimustilanne 5.2.2021: Elton Maloku, Onni Tiihonen, Jiri Koski, Kasperi Liikonen, Eetu Kolu, Gentrit Kovaqi, Nnaemeka Anyamele, Omar Jama, Elias Säyniö, Ilmari Hieta, Douglas Caé, Bangaly Kouyaté, Samu Volotinen, Masar Ömer, Rony Huhtala, Lucas Morais, Albin Mehmeti, Joel Europaeus, Matias Ambasciano, Aleksi Ahonen

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.