Lucas Morais jatkaa Gnistanissa

IF Gnistan on käyttänyt Lucas Moraisin sopimuksesta option, joka pitää brasilialaisen seurassa myös ensi kaudella.

Kesken viime kauden IF Gnistanin vahvuuteen norjalaisesta Kongsvingeristä siirtynyt laituri Lucas Morais jatkaa oulunkyläläisten riveissä myös ensi kaudella. Kuudesti tolppien väliin 13 ottelussa osunut ja neljä maalia syöttänyt 23-vuotias brassitaituri ihastutti loppukauden aikana yleisöä henkilökohtaisella taidollaan ja oli elintärkeä palanen Gnistanin säilymistaistelussa.

IF Gnistan Oy:n toimitusjohtaja Marko Kolsi on tyytyväinen Moraisin jatkamisesta seurassa.

– Olemme erittäin iloisia jatkaessamme yhteistyötä Lucaksen kanssa. Lucas
oli johtavia pelaajia loppusyksyn nousussamme ja hän on pelaaja, jolla on
potentiaalia pelata isommissakin ympyröissä. Tärkeä palanen ajatellen
tulevan kauden joukkuetta.

Moraisin lisäksi Gnistanilla sopimus on neljän muun pelaajan kanssa kaudesta 2021.

– Nuorista pelaajista Matias, Albin ja Joel ottivat kaikki kauden aikana
askelia eteenpäin. He saivat myös tärkeillä hetkillä vastuuta ja
onnistuivat tiukoissa paikoissa. Jatkamme mielellämme heidän kanssa
eteenpäin samoin kuin Aleksin, joka puolestaan on ollut isossa roolissa
A-junioreissamme ja harjoitellut jatkuvasti meidän kanssa hyvin, Kolsi kertoo.

Gnistanin sopimuspelaajat 13.11.2020:

Aleksi Ahonen
Matias Ambasciano
Joel Europaeus
Albin Mehmeti
Lucas Morais

Gnistanin ensi kauden kausikortit ovat tarjouksessa 16. joulukuuta asti. Käy ostamassa omasi jo tänään Tiketistä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.