Otteluraportti: Gnistan murskasi KPV:n ja varmisti sarjapaikan!

Gnistan oli tyly isäntä KPV:lle kauden viimeisessä ottelussa, jota oli saapunut seuraamaan Mustapekka Areenalle 689 katsojaa.

Kauden päätöskierroksen ottelu alkoi KPV:n hallitessa palloa, mutta kentän kummassakaan päässä ei nähty maalipaikkoja kamppailun ensimmäisten minuuttien aikana. Ottelun yhdeksännellä minuutilla Gnistanille tuomittiin vapaapotku kaukaa KPV:n maalista. Ilmari Hiedan antaman vapaapotkun paluupallo ajautui rangaistusalueen reunalle, josta Gnistanin Hidetoshi Wakui pääsi laukomaan ottelun ensimmäisen maalin. Maali oli japanilaiselle Wakuille kauden neljäs.

Kamppailun 18. peliminuutilla Gnistan oli lähellä siirtyä 2-0-johtoon, kun Masar Ömer tykitti tulisen laukauksen noin 25 metristä. KPV-vahti Miika Töyräs oli kuitenkin hereillä maalillaan ja torjui yrityksen kulmapotkuksi.

Gnistan lisäsi johtoaan 30. peliminuutilla, kun Douglas Cae puski pallon maaliin kulmapotkusta. Kesken kauden Gnistaniin siirtyneelle Caelle maali oli seitsemäs tämän vuoden Ykkösessä ja tuolla maalimäärällä hän voitti joukkueen sisäisen maalipörssin.

Gnistanin toisen osuman jälkeen KPV sai luotua muutaman vaarallisen hyökkäyksen, mutta isäntien puolustus kesti kuitenkin nämä ja tauolle lähdettiin Gnistanin 2-0-johdossa.

Voitolla sarjapaikkansa ensi kaudelle varmistava Gnistanin aloitti jatkoi toisen jakson alussa siihen, mihin se ensimmäisellä jäi, sillä 56. peliminuutilla Lucas Morais ampui rangaistuspotkusta lukemiksi 3-0. Vain hetkeä myöhemmin KPV pääsi hakemaan vapaapotkusta kavennusmaalia, mutta Aleksi Pahkasalon yritys noin 18 metristä painui reilusti yli Gnistan-maalin.

Gnistan löi viimeisen naulan KPV:n arkkuun 69. peliminuutilla, kun Lucas Morais tarjoili pitkän juoksun päätteeksi Masar Ömerille, joka kiersi vastaan tulleen KPV-maalivahti Miika Töyräksen ja sijoitti pallon varmasti kokkolalaisten maaliin.

Muutama minuutti ennen ottelun loppua Rony Huhtala teki väkevän nousun oikealta laidalta ja toimitti pallon maalin eteen, josta Tuukka Kurki pääsi tuikkaamaan Gnistanin jo 5-0-johtoon. Nämä jäivät myös ottelun loppulukemiksi ja tuloksen myötä Gnistan jatkaa Ykkösessä myös kaudella 2021!

Gnistanin valmennustiimin jäsen Marko Kolsi oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.

– Onnistuimme noudattamaan hyvin ottelusuunnitelmaa ja siinä miten puolustetaan KPV:tä vastaan. Sitä kautta teimme vastustajasta tehottoman. Meillä on taitavia pelaajia joukkueessa ja heidän panos näkyi tänään. Olemme laittaneet viime aikoina fokusta erikoistilanteisiin, joten oli ilahduttavaa, että kaksi ensimmäistä maaliamme syntyi niistä, kertoo Kolsi.

Valmentamisen lisäksi Kolsi on Gnistan Oy:n toimitusjohtaja.

– Sarjapaikka on nyt varma, mutta syksyn aikana pelikentällä muodostunut positiivinen trendi antaa uskoa tulevaan ja uskon, että voimme kasata ensi kaudelle hyvän joukkueen kasaan. Tämä kausi oli raskan jo pelkästään koronaviruksen takia, joten missään nimessä ei ole helppoja päiviä kuluvan vuoden aikana. Nyt nautitaan sarjapaikasta, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että työnteko jatkuu heti ensi viikolla.

Ensi kauden kausikorttien myynti alkaa maanantaina 9. marraskuuta. Tiedotamme tarkemmin kausikorttimyynnistä lähipäivien aikana.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.