Otteluraportti: Gnistan otti kauan odotetun avausvoittonsa Oulunkylässä

Gnistan otti kauden avausvoittonsa kotikentällään Oulunkylässä päihittämällä MYPA:n maalikarkeloissa lukemin 3-2.

Gnistan aloitti ottelun vahvasti aurinkoisella Mustapekka Areenalla, kun se avasi maalihanat jo kahdeksannella peliminuutilla päästessään vastahyökkäykseen MYPAn kulmapotkun jälkeen. Kotijoukkueen kapteeni Pauli Kuusijärvi toi pallon vahvasti ylös ja pelasi sen Jesse Ahosen kautta Saloum Faalille laitaan kulmalipun tuntumaan. Kulmasta Faal pelasi keskityksen boksiin, josta Joel Perovuo laukoi pallon suoraan ilmasta maalin perukoille vieden kotijoukkueen 1-0-johtoon kauden avausmaalillaan.

Avausmaalin jälkeen peli jatkui Gnistanin hienoisessa hallinnassa. Kotijoukkue onnistui luomaan joitakin maalintekotilanteita ja 16 peliminuutin kohdalla 2-0-maali oli lähellä. Vahvan prässäyksen tuloksena Gnistan riisti pallon ja Omar Jama pelasi loistavan pallon vierasjoukkueen puolustuslinjan taakse Jesse Ahoselle maalin edustalle. Ahosen laukaus painui kuitenkin ohi maalin.

Pelin edetessä tilanne alkoi tasoittua, ja seuraavaksi olikin MYPA:n vuoro päästä maalin makuun. Ottelun 33. minuutilla Nuutti Laaksonen sai pallon laitaan ja antoi sen keskityksellä boksiin, josta Kevin Larsson viimeisteli tyylikkäästi volleysta pelin tasoihin ja taululle numeroiksi 1-1.

Gnistan oli lähellä johtomaalia 37. minuutilla, kun Saloum Faal oli jälleen keskityshommissa. Faal tavoitteli keskityksellä Jesse Ahosta maalinedustalla, mutta keskitys meni piirun verran pitkäksi.

Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin nähtiin jälleen onnistumisia. Ensimmäinen jakso oli jo lisäajalla, kun Jesse Ahonen lähetti Rony Huhtalan vauhtiin, joka pelasi pallon maalin kulmalle Matias Ambascianolle. Ambasciano pelasi pallon matalana maalin edustalle, josta tilanteen liikkeelle laittanut Jesse Ahonen laukoi pallon maaliin vieden kotijoukkueen 2-1-johtoon. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen johtoasemassa.

Toisen jakson alku oli ensimmäisen jakson tapaan maalirikas, eikä jaksoa ehditty pelata kuin muutama minuutti, kun ottelun 48. minuutilla MYPA:lle tarjottiin täydellistä mahdollisuutta tasoitukseen. Anttoni Huttunen keskitti pallon boksiin, jonka seurauksena MYPA-pelaajaa rikottiin rangaistusalueen sisällä ja vierasjoukkue pääsi ampumaan rangaistuspotkua. Pallon taakse asteli Juuso Laitinen, joka sijoitti pallon maalin vasemman yläkulman tuntumaan ohi Gnistan-vahti Aatu Hakalan tasoittaen pelin 2-2 lukemiin.

Tasoitusmaalin jälkeen ottelua ei ehditty jatkaa edes viittä minuuttia, kun jälleen soi toisessa päässä kotijoukkueen ottaessa johtoasemansa takaisin. Gnistanin Hassan Sesay antoi korkean vapaapotkun MYPA:n maalin edustalle, josta tuore Gnistan-puolustaja Oumaro Coulibaly käytti pituutensa hyväkseen ja puski pallon maaliin muuttaen numerot 3-2 taululle.

Ottelun lopulla vierasjoukkue MYPA haki vielä vimmatusti tasoitusta ja onnistui luomaan useamman lupaavan näköisen tilanteen, mutta maalivahti Hakala sekä Gnistanin puolustus pysyivät vahvoina ja pitivät huolen siitä, ettei maaleja enempää nähty.

Gnistanin päävalmentaja Ricardo Duarte kommentoi ottelua seuraavasti: 

– Ottelu oli meille todella iso haaste. Viimeinkin meillä oli kokonainen viikko aikaa tehdä töitä joukkueena ja rakentaa peliimme liittyviä suunnitelmia ja sääntöjä sille, miten pelaamme joukkueena. Vaikka prosessi on uusi, pelaajat ovat todella sitoutuneita siihen ja myös nauttivat siitä. En kuitenkaan ole varma, voitimmeko tänään uudistuneen joukkueen ansiosta. Jos täysin rehellisiä ollaan niin uskon, että voitimme siksi, että pelaajamme pelasivat tänään todella suurella sydämellä ja taistelivat jokaisessa tilanteessa. He antoivat enemmän kuin 100 prosenttia kentällä ja uskon, että voitimme siksi, koska jokainen antoi tänään todella kaikkensa. 

Päävalmentaja Duarte kertoo myös joukkueen lähitulevaisuuden suunnitelmista ja kuinka tästä jatketaan eteenpäin:  

– Jatkamme harjoituksia ensi viikolla ja yritämme lisätä johdonmukaisuutta siihen, millä tavalla haluamme pelata hyökkäystä ja puolustusta. Keskittymme siihen, mitä voimme hallita ja mitä emme. Tämä on tärkeää, koska tämä oli vasta ensimmäinen voitto. Meidän täytyy pysyä rauhallisina, kärsivällisinä ja kehittää pelitapaamme johdonmukaisesti.

Avausvoittonsa ansiosta Gnistan otti täydet kolme pistettä ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja kipusi sarjataulukossa yhden pykälän ylöspäin ohi SJK Akatemian. Gnistan pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikon lauantaina 22. elokuuta KPV:n vieraana Kokkolassa.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.