Cherif Ndiaye jatkaa IF Gnistanissa

Cherif Ndiaye ja IF Gnistan ovat allekirjoittaneet ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen.

Gnistanin riveihin kesken kauden 2018 BK-46:sta siirtynyt toppari Cherif Ndiaye edustaa oulunkyläläisiä myös ensi kaudella. Senegalilainen Ndiaye kuului viime kaudella Kakkosen A-lohkon voittaneen Gnistanin avainpelaajiin pelaten 18 ottelua, joissa hän viimeisteli yhteensä kolme maalia. Muutaman viikon päästä 29 vuotta täyttävä Ndiaye on edustanut Suomen kentillä myös Käpylän Palloa sekä lappeenrantalaista PEPOa. Pian alkava kausi on topparin uran ensimmäisen Ykkösessä.

Ndiaye on iloinen jatkaessaan Gnistanissa ja samoin myös paluusta pienen tauon jälkeen harjoituksiin.

– Todella hyvät fiilikset, kun jatko Gnistanin kanssa varmistui. Hienoa myös päästä jälleen harjoittelemaan joukkuekavereiden kanssa yhdessä vaikka olemmekin olleet vasta pienryhmissä. Gnistanissa minun on ollut todella hyvä olla ja työskennellä pelaajien sekä taustojen kanssa. Meillä on taas tänä vuonna vahva ja myös kokemusta omaava joukkue kasassa. Uskon, että voimme pärjätä todella hyvin.

Gnistanin kausikortit kaudelle 2020 ovat myynnissä Tiketissä. Hanki omasi tästä.

Nämä saattavat kiinnostaa

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.