Albin Mehmeti sopimukseen Gnistanin kanssa

IF Gnistan ja Albin Mehmeti ovat allekirjoittaneet sopimuksen ensi kaudesta, joka sisältää option myos vuodesta 2021.

Albin Mehmeti siirtyi Gnistanin organisaation joulukuussa 2017, mutta nuorukaisen alusta seurassa ei muodostunut toivotunlaista. Alaikäisenä perheensä kanssa Kosovosta Suomeen muuttaneen Mehmetin siirron virallistaminen tyssäsi kansainväliseen jalkapalloliiton FIFAn näkemykseen, jonka mukaan muutto tapahtui jalkapallon takia ja tämä esti peliluvan siirtämiseen Suomeen pelaajan ollessa vielä alle 18-vuotias.

Viimeisen reilun kahden vuoden aikana Mehmeti on harjoittelut Gnistanin miesten edustusjoukkueen mukana sekä pelannut talvikausien aikana useissa harjoitusotteluissa. Mehmetin täytettyä viime vuoden lopussa 18-vuotta hänen pelilupa-asiat saatiin lopulta maaliin asti ja nuorukainen pääsee vihdoin edustamaan Gnistania myös sarjaotteluissa.

Joukkueen rakennuksessa vahvasti mukana oleva Gnistan Oy:n toimitusjohtaja Marko Kolsi on iloinen, että Mehmeti pääsee vihdoin myös pelaamaan jalkapalloa sekä korostaa kyseessä olevan lahjakas nuori pelaaja.

– Albin on lahjakas ja erittäin motivoitunut pelaaja, joka nyt vihdoin
pääsee näyttämään osaamisensa sarjapeleissä. Hetki varmasti menee, kun hän pääsee pelirytmiin, mutta olemme valmiita antamaan hänelle aikaa. Valitettavaa on ollut tämä pelilupa-asia, mutta onneksi se on nyt historiaa. Pelaajia on välillä sivussa pidempiäkin jaksoja mm. loukkaantumisten takia, joten meidän pitää ajatella positiivisesti ja katsoa tulevaisuuteen. Albinilla on toivottavasti edessä vielä pitkä ja menestyksekäs ura jalkapalloilijana, Kolsi kertoo.

Luonnollisesti myös Mehmeti on erittäin iloinen, että pelilupaan liittyvät ongelmat ovat hänen kohdallaan historiaa.

– Tuntuu todella hyvältä, että voin pelata virallisissa otteluissa pitkän ajan jälkeen, vaikka toki viime kaudella oli hienoa seurata joukkueen loistavia otteita. Olen onnellinen siitä, että pääsen jatkamaan tässä seurassa ja teen parhaani, jotta voitamme ensi kaudella tarpeeksi otteluita, Mehmeti iloitsee.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.