10 faktaa Joel Perovuosta

Tiesitkö mitä kaikkea Joel Perovuon ammattilaisuraan on mahtunut?

Tehnyt 13 maalia pelaamissaan 195 Veikkausliigaottelussa.

Teki A-maajoukkue debyyttinsä 18.1.2010, kun Suomi kohtasi harjoitusottelussa Etelä-Korean.

Edusti kausina 2010-11 ruotsalaista suurseuraa Djurgårdens IF:ää, jonka riveissä hän pelasi yhteensä 33 Allsvenskanin ottelua.

Ensimmäisen maalinsa Allsvenskanissa Perovuo viimeisteli Tukholman derbyssä AIK:ta vastaan legendaarisella Råsundan stadionilla.

Ykkösessä Perovuo on pelannut kolmena eri kautena Hongan paidassa. Viimeisin näistä oli kausi 2017, jolloin myös Gnistan pelasi kyseisellä sarjatasolla.

Perovuo on aloittanut jalkapallouransa Espoon Palloseurassa, josta hän siirtyi 13-vuotiaana Honkaan.

Keskikenttäpelaaja pelasi ensimmäisen kautensa Veikkausliigassa vuonna 2006. Kauden päätteeksi IS Veikkaaja valitsi hänet vuoden tulokkaaksi.

Oli tärkeässä roolissa HJK:ssa, kun joukkue nappasi 2010-luvun alussa neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta.

Gnistan on Perovuon aikuisuran kuudes seura, jota hän edustaa.

On pelannut uransa aikana 28 europeliä, joissa hän on viimeistellyt kaksi maalia.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.