Carlos Fradão valmentajaksi Gnistaniin

Carlos Fradão aloittaa Gnistanissa tammikuun alussa.

Portugalilainen Carlos Fradão aloittaa tammikuussa Gnistanissa päätoimisena valmentajana. Fradão tulee toimimaan miesten edustusjoukkueessa fysiikkavalmentajana sekä apuvalmentajana P09- ja P10-joukkueissa. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu seuran fysiikkavalmennuksen kehittäminen.

Fradão siirtyy Gnistaniin VPS:tä, jossa hän työskenteli kahden vuoden ajan seuran fysiikkavalmentajana. Vaasalaisseuran lisäksi hän omaa työkokemusta Suomesta Hongan sekä Espoon Palloseuran organisaatioista. Lissabonista kotoisin oleva Fradão on omalta urheilutaustaltaan pikajuoksija ja hän on hankkinut koulutuksen kotikaupunkinsa yliopistossa, jossa mies erikoistui fysiikkavalmennukseen maisterivaiheessa.

– Tuntuu hienolta saapua Gnistaniin ja uskon, että voin omalla tietämykselläni viedä seuraa eteenpäin sekä ammattimaisempaan suuntaan. Minulla on hyvin samanlaisia ajatuksia seuran muiden valmentajien kanssa ja haluamme tehdä laadukasta pitkäjänteistä työtä. Ensivaikutelma Gnistanista on ollut erinomainen.

Fradão painottaa tiimityöskentelyn olevan valmentamisessa suuressa roolissa.

– Tarvittaessa osaan olla melko vaativa valmentaja ja uskon hyvän työmoraalin vievän kehitystä eteenpäin. On tärkeää ymmärtää, että jalkapallo on hyvin pitkälti tiimityöskentelyä kentällä sekä sen ulkopuolella, joten Gnistanin eteenpäin viemiseen tarvitaan enemmän kuin yhden henkilön panos. Koen yhdeksi vahvuuksistani analyyttisyyden ja tarvittaessa kiinnitän huomiota myös pieniin yksityiskohtiin, jotta voin olla hyödyksi muulle valmennustiimille parhaalla mahdollisella tavalla, portugalilainen päättää.

Gnistan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Uusitalo uskoo Fradãon olevan tärkeä osa seuran tulevaisuutta.

– Carloksen rekrytointi on meiltä selkeä investointi tulevaisuuteen. Suomalainen jalkapallo jää kansainvälisessä vertailussa liian usein jälkeen pelaajien fysiikassa. Kokonaisvaltaisessa suhtautumisessa harjoitteluun tulee kiinnittää huomiota kehon ja mielen hyvinvointiin. Oikeanlaisen harjoittelun lisäksi, tulee huolehtia ravinnosta, levosta ja ihmissuhteista jalkapallon ulkopuolella. Carlos on korkeasti koulutettu ja kokenut ammattilainen, jonka johdolla lähdemme systemaattisesti kehittämään seuran fysiikkavalmennusta. Tähtäimenä tulee olla niin junioreiden kuin myös aikuispelaajien kokonaisvaltaisen suorituskyvyn kehittäminen kentällä sekä sen ulkopuolella, kertoo Uusitalo.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.