Kuva: Teemu Levänen

IF Gnistan kiittää tukijoitaan kaudesta 2019

IF Gnistanin kausi päättyi viime viikon lauantaina 3-2-kotivoittoon Kaarinan Pojista.

Gnistanin kaudesta 2019 muodostui erinomainen, sillä lohkovoiton myötä joukkue nousee ensi kaudeksi Ykköseen. Saavutuksesta erittäin kovan tekee se, että lohkovoitto tuli peräti 18 pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Kaarinan Poikiin. Tämän lisäksi Gnistan nappasi kesäkuussa Kakkosen Cupin voiton.

Urheilullisen puolen lisäksi ilon aihetta tuotti Gnistanin kotiotteluiden yleisökeskiarvo (501), joka oli seurahistorian suurin. Kotiotteluidemme yleisökeskiarvot ovat olleet upeassa nosteessa viime kausien ajan ja koko organisaatio tekee myös tulevaisuudessa lujasti töitä, jotta saamme positiiviselle kehitykselle jatkumoa.

Kauden 2020 kausikortit tulivat myyntiin lokakuun alussa ja sinulla on mahdollisuus ostaa kausikortti  tarjoushintaan 15. joulukuuta asti. Ostoksille pääset tästä!

Tässä vaiheessa haluamme kiittää yhteistyökumppaneita, vapaaehtoistyöntekijöitä, kannattajia sekä kaikkia, jotka ovat omalla panoksellaan tukeneet seuran toimintaa kuluneen vuoden aikana!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.