Otteluennakko: Gnistan kohtaa EPS:n Busmo Winter Cupin pronssiottelussa


Gnistan ja Espoon Palloseura kohtaavat lauantaina Busmo Winter Cupin pronssiottelussa. Vantaalla Peakfin Areenalla pelattava ottelu alkaa klo 14.
Gnistan kohtasi viime viikon sunnuntaina Käpylän Pallon Winter Cupin välierässä. Käpyläläiset olivat ottelussa vahvempi ensimmäisellä puoliajalla syntyneiden maalien myötä ja etenivät finaaliin lukemin 2-0.
Tulevalla kaudella Gnistanin kanssa samassa lohkossa Kakkosta pelaavien espoolaisten viime kausi päättyi nousujuhliin, kun joukkue voitti lohkonsa Kolmosessa ja varmisti näin paikan sarjaporrasta ylempänä.
Busmo Winter Cupissa EPS sijoittui Gnistanin tavoin alkulohkonsa toiseksi. Espoolaiset nappasivat 4-0-voiton TiPS:stä avausottelussa. Tämän jälkeen joukkue tasasi pisteet NJS:n kanssa, mutta viimeisessä ottelussa KäPa oli parempi maalein 2-0. Välierässä EPS kärsi rökäletappion paikallisvastustaja FC Espoolle peräti 5-0.
Talven aikana EPS on tehnyt sopimuksia viime kauden runkopelaajien kanssa. Gnistan-kannattajille tutuin nimi lienee laitapuolustaja Astrid Kabashi, joka edusti seuraa vielä kaudella 2016. Kabashin lisäksi nimensä jatkosopimukseen ovat rustanneet mm. maalivahti Juuso Kevari sekä keskikenttäpelaaja Janne Veija, joka omaa kokemusta Ykkösestä KTP:n paidasta.
Gnistanilta kamppailusta ovat sivussa Touko Laakkonen, Antti Uusitalo sekä Cherif Ndiaye, joka kärsii pelikieltoaan edellisessä Busmo Winter Cupin ottelussa saadun punaisen kortin myötä. Puolustaja Pauli Kuusijärven pelikunto on vielä kysymysmerkki.
Päävalmentaja Roberto Nuccio lähestyy lauantain ottelua tutun kaavan mukaisesti.
– Huomenna edessä jälleen harjoitusottelu, jossa pääsemme kokeilemaan treenikentältä tuttuja asioita. EPS pelaa meidän kanssa samassa Kakkosen lohkossa, joten pienimuotoista henkistä otetta lähdemme tulevasta sarjavastustajasta hakemaan. Yleisellä tasolla on hyvä muistaa, että harva Kakkosen joukkue on vielä valmis ja kesällä saatamme kohdata erilaisen EPS:n, kertoo Nuccio.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.