Otteluennakko: Gnistan kohtaa lauantaina FC Viikingit


Viime kaudella Kakkosessa samassa lohkossa pelanneet IF Gnistan ja FC Viikingit iskevät yhteen lauantai-iltana Talin jalkapallohallissa. Suomen Cupin lohkovaiheen ottelu alkaa klo 20.30 ja siihen on yleisölle vapaa sisäänpääsy.


Gnistan aloittaa uudistuneen Suomen Cupin lauantaina paikallisottelulla FC Viikinkejä vastaan. Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti Kakkosen A-lohkossa ja molemmilla kerroilla päädyttiin pistejakoon maalein 0-0. Gnistan oli etenkin kotiottelussaan hienoisesti niskan päällä, mutta Viikinki-puolustuksen murtaminen osoittautui viime vuonna vaikeaksi tehtäväksi keltapaidoille.
Viime viikkojen aikana Viikingit ovat tehneet jatkosopimukset mm. puolustaja Teemu Honkaniemen sekä keskikentällä parhaiten viihtyvien Nemanja Bigan ja Julius Remeksen kanssa. Sopimuksista huolimatta vuosaarelaisten joukkue on Gnistanin tavoin vielä rakennusvaiheessa, joten todennäköisesti tämä tulee näkymään kentällä molempien joukkueiden otteissa.
Viikinkien päävalmentaja Alexander Baranov näkee Gnistanin olevan laadukas joukkue sekä kertoo arvostavansa Suomen Cupia kilpailuna.
– Mielestäni Suomen Cup on tärkeä kilpailu, joten haluamme pelata tämän mukaisesti lauantaina. Viime kaudella keskinäiset ottelut Gnistanin kanssa olivat tasaisia sekä intensiivisiä. Gnistan on mielestäni hyvin organisoitu joukkue, jonka riveissä pelaa useita laadukkaita pelaajia, kommentoi Baranov Gnistanin mediatiimille.
Gnistan on julkaissut talven aikana tasaiseen tahtiin sopimuksia, mutta joukkueen rakennusvaihe on vielä kesken, joten kokoonpanossa saatetaan nähdä muutamia pelaajia seuran A-junioreista. Päävalmentaja Roberto Nuccio uskoo, että kevään aikana valmistuva joukkue tulee olemaan vahva ensi kauden Kakkosta ajatellen.
– Hienoa, että uuden kauden alku lähestyy! Suomessa varsinainen kausi kestää viisi kuukautta ja siihen valmistaudutaan seitsemän kuukautta, mikä on tietysti erikoista, mutta seurojen, valmentajien sekä pelaajien on sopeuduttava asiaan. Meillä on tällä hetkellä hyvä fiilis päällä ja olemme rakentamassa hyvää joukkuetta. Luonnollisesti tässä vaiheessa vuotta pelaajaryhmämme ei ole vielä valmis, mutta menemme päivä kerrallaan eteenpäin. Uskon, että maalis-huhtikuussa meillä erinomainen joukkue kasassa, joka kykenee pelaamaan hyvää jalkapalloa, kehittämään nuoria pelaajia sekä lähtee voittamaan jokaista ottelua, kertoo Nuccio.
Gnistanin terveystilanne on ottelun alla hyvä, mutta laituri Gullit Zolameso sekä puolustaja Cherif Ndiaye ovat kohtaamisesta sivussa viime kauden lopussa saatujen pelikieltojen johdosta.
Toisen kautensa Gnistanissa aloittava 18-vuotias maalivahti Aatu Hakala lähtee hyvillä mielin kohti kauden ensimmäistä ottelua.
– Fiilis pelin alla on hyvä, sillä edellisestä virallisesta ottelusta on päässyt kulumaan jo useampi kuukausi. Viime kaudella ottelumme Viikinkejä vastaan olivat tasaisia, joten veikkaan, että lauantain kohtaamisesta muodostuu jälleen tiukka kamppailu. Odotan meiltä hyvää peliä sekä haluan, että uskallamme pitää palloa tarpeen vaatiessa, kertoo Hakala.
Voit tutustua tästä tarkemmin vuoden 2019 Suomen Cupin pelijärjestelmään sekä Gnistanin talvikauden ohjelmaan.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.