Gnistanille uusia sopimuksia


IF Gnistanille nippu uusia pelaajasopimuksia.
Richard Tiberi on Gnistanin oma kasvatti, joka aloitti viime kauden Kolmosessa pelanneen FC POHUn riveissä. Syksyllä mies vaihtoi kuitenkin maisemaa, sillä hän siirtyi Kakkosessa pelanneen PKKU:n riveihin kesken kauden. Keravalaisten riveissä Tiberi ehti pelata kolme ottelua, joissa hän viimeisteli yhden maalin. 190-senttinen hyökkääjä omaa kokemusta myös Gnistanin edustusjoukkueesta, jossa hän pelasi kaudella 2015. Tiberi kykenee pelaamaan myös topparin tontilla.
Gnistan-kasvatti odottaa innostuneena tulevaa kautta.
– Tuntuu hyvältä palata Gnistaniin muutaman vuoden tauon jälkeen. Seura on minulle kuin koti, sillä pelaamisen lisäksi valmennan Gnistanin juniorijoukkueissa, joten on mukavaa päästä pelaamaan tuttujen ihmisten eteen, toteaa Tiberi.
21-vuotias Joonas Salmi siirtyy Gnistaniin HIFK:n organisaatiosta, jossa pelasi viime kaudella seuran kakkosjoukkueen riveissä Kakkosta 25 ottelua. HIFK-kasvatti ei ole Gnistania seuranneille täysin vieras nimi, sillä kaudella 2017 hän pelasi yhden ottelun lainapelaajana seuran paidassa.
Juniorivuosinaan hyökkääjänä sekä laitalinkkinä pelannut Salmi on iloinen sopimuksestaan Gnistanin kanssa.
– Todella hyvät fiilikset sopimuksesta! Minut on otettu hyvin joukkueessa vastaan, joka luonnollisesti on ollut todella hieno juttu. Odotan innolla huomista ottelua Viikinkejä vastaan sekä itse sarjakauden alkamista, kertoo Salmi.
Ilmari Hieta on 20-vuotias HJK:n kasvatti, joka pelasi viime kaudella Kakkosta FC Kiffenin riveissä. Otteluita laitapuolustajalle kertyi 16 kappaletta. Kaudella 2017 Hieta edusti Klubi-04:sta Kakkosessa.
– Olen iloinen sopimuksesta ja odotan innolla ensi kautta. Hienoa päästä pelaamaan Gnistanissa, sillä seuralla on loistavat olosuhteet, hyvä valmennus sekä tavoitteet korkealla, kertoo Hieta.
Kolmikon lisäksi Gnistan on tehnyt sopimuksen seuran A-junioreissa pelaavan 17-vuotiaan Eetu Halosen kanssa, joka viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.