Onni Tiihonen jatkaa Gnistanissa ensi kaudella.
IF Gnistan ja Onni Tiihonen ovat sopineet ensi kauden kattavasta pelaajasopimuksesta. 18-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyi Gnistaniin viime talvena PKKU:sta. Päättyneellä kaudella Tiihonen pelasi 16 ottelua Kakkosessa, joissa nuorukainen onnistui kerran maalinteossa. Suomen Cupissa hänelle kertyi pelattuja otteluita neljä.
– Lähden hyvillä fiiliksillä kohti tulevaa. Päättyneestä kaudesta jäi hampaankoloon, joten nälkää riittää ensi vuotta ajatellen, kertoo Tiihonen.
Tiihosen lisäksi Gnistanilla on sopimus ensi kaudesta puolustaja Elias Lappalaisen kanssa.
