Pitkä kokemus lasten ja nuorten pelaajakehityksestä
Hirvosella on pitkä kokemus juniorijalkapallon valmennus- ja kehitystehtävistä. Hän työskenteli HJK:ssa yli vuosikymmenen ajan erilaisissa valmennusrooleissa. Uransa aikana Hirvonen työskenteli muun muassa U10–U12-akatemiajoukkueiden, taitokoulun ja esiakatemian parissa sekä valmennuskoordinaattorina, taitovalmentajana ja päävalmentajana. Viimeisessä tehtävässään HJK:ssa hänen vastuunsa laajeni kattamaan koko akatemian poikapuolen pelaajat.
Hirvosen työ HJK:ssa päättyi maaliskuussa 2026. Huhtikuusta lähtien hän on työskennellyt satunnaisesti myös Suomen Palloliiton freelance-valmentajana.
Gnistanissa Hirvonen ottaa vastuulleen pelaajapolun alkupään (6-10-vuotiaat), jonka merkityksen hän näkee keskeisenä koko seuran pitkäjänteiselle kehitykselle.
– Hienoa päästä mukaan osaksi Gnistanin kehittyvää organisaatiota. Seurassa on jo realisoituneen lisäksi paljon piilevää potentiaalia. Pelaajaputken alkupää on edellytys elinvoimaiselle ja menestyvälle jalkapalloseuralle, ja koen, että pystyn tuomaan runsaasti lisäarvoa organisointiin, johtamiseen ja sisältöihin, Hirvonen kertoo.
Gnistan oli Hirvoselle ykkösvaihtoehto
Gnistan ja Hirvonen eivät ole toisilleen täysin uusia tuttavuuksia. Hän tuntee seurasta entuudestaan useita valmentajia, ja keskusteluyhteys urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokirannan kanssa on ollut olemassa jo pidempään.
– Gnistan oli itselleni heti ykkösvaihtoehto seuraavaksi toimintaympäristöksi. Seurasta näkyy halu vaikuttaa ja kehittyä. Tunnen Gnistanista entuudestaan useita valmentajia ja olen saanut heiltä samansuuntaista viestiä. Olimme Jarkko Jokirannan kanssa yhteydessä useita kertoja viime vuosina ja tiesin, että sama tahtotila oli myös seuran puolella. Niinpä päätös Gnistanista oli itselleni lopulta helppo.
Myös Jokiranta näkee Hirvosen rekrytoinnin tärkeänä askeleena seuran lapsuusvaiheen toiminnan kehittämisessä.
– Markossa saamme Gnistaniin erittäin kokeneen lasten pelaajakehityksen ammattilaisen. Hänellä on pitkä kokemus laadukkaassa akatemiaympäristössä toimimisesta sekä vahvaa osaamista niin valmennuksen sisällöistä, valmentajien tukemisesta kuin toiminnan johtamisesta. Markon kanssa käymiemme keskustelujen perusteella meille oli selvää, että näkemyksemme lapsuusvaiheen merkityksestä ja sen kehittämisestä kohtaavat erittäin hyvin, Jokiranta sanoo.
– Haluamme rakentaa Gnistaniin entistä vahvemman pelaajapolun aivan sen ensimmäisistä vaiheista lähtien. Markolla on osaamista ja kokemusta viedä tätä kokonaisuutta eteenpäin yhdessä seuramme valmentajien kanssa. Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme hänet mukaan Gnistaniin.
Tervetuloa Ogeliin, Marko!


