Aukki on poissa

Gnistan-perhe sai suru-uutisen viikonloppuna, Aulis "Aukki" Lind (s. 1.1.1940) oli nukkunut pois.
aukki

Suurin osa meistä muistaa Aukin hänen viimeisestä Gnistan-pestistään miesten otteluiden legendaarisena grillimestarina. Kaiken kaikkiaan hän toimi Gnistanin miesten edustusjoukkueen otteluiden järjestelytehtävissä yhteensä 25 vuoden ajan aina vuoteen 2019 saakka.

Aukki oli suurella keltaisella sydämellä toimiva seuraihminen ja hän toimi Gnistanin valmennus- ja joukkueenjohtotehtävissä vuodesta 1982 alkaen vuoteen 1996 saakka, yhteensä 15 vuotta,  joista 3 vuotta myös yhdistyksen hallituksessa.  Hänelle myönnettiin Suomen Palloliiton Helsingin piirin hopeinen ansiomerkki no 232 seuran 70v juhlavuonna 1994 ja lisäksi hänelle luovutettiin Suomen Palloliiton seuratoimijan kultainen merkki  22.12.2019 järjestetyssä tilaisuudessa.

Suuri seuraihminen on poissa, Gnistan-perhe haluaa välittää surunvalittelut läheisille. Ajatuksemme ovat teidän luona. Kunnioitamme muistoa hiljaisella hetkellä 13.6. pelattavassa Miesten Ykkösen MP-ottelussa.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.