Otteluraportti: KuPS vei pisteet kovan taistelun jälkeen

IF Gnistan matkusti lauantaina 11.4. Kuopioon kohtaamaan Kuopion Palloseuran kauden toisessa ottelussaan. Ottelu pelattiin Väre Areenalla aurinkoisessa kevätsäässä.
1jaksonekat-22

Ottelu lähti käyntiin KuPS:n pallonhallinnalla.

Neljännellä peliminuutilla KuPS:n ruotsalaishyökkääjä Gustav Engvall pääsi murtautumaan vasemmalta laidalta, mutta Gnistanin maalivahti Ramilson Almeida onnistui peittämään laukauksen.

Gnistanin puolustus pelasi syvällä alhaalla, ja suurimpana muutoksena edelliseen otteluun, Gnistan oli siirtynyt kolmen topparin linjaan.

Reilun kahdenkymmenen minuutin kohdalla Gnistan pääsi iskemään vastaan, kun Danny Perez sai pallon Roman Eremenkon kantapääjatkosta ja pääsi laukomaan kohti maalia kuudentoista takaa, mutta KuPS:n maalivahti Johannes Kreidl onnistui saamaan kätensä väliin ja torjumaan laukauksen kulmaksi. 

Kun pelikellossa oli 36 minuuttia KuPS pääsi hyökkäämään oikealta laidalta. Otto Ruoppi keskitti tarkan pallon, joka tavoitti Jaime Morenon, mutta Ramilson Almeidan loistotorjunta piti ottelun vielä maalittomana.

Gnistan onnistui puolustamaan syvältä alhaalta vahvasti, ja pääsi hyökkäämään vastaan, mitä pidemmälle puoliaika eteni. Puoliajalle lähdettiin 0-0 lukemista.

Heti toisen puoliajan alkuun Gnistan pääsi yrittämään ottelun avausosumaa KuPS:n virheestä, kun virhesyötön seurauksena pallo tulee suoraan Sergei Eremenkon jalkaan maalivahdin ollessa pois maaliltaan, mutta KuPS:n puolustus onnistui pysäyttämään laukauksen päällään viime hetkellä maalin edestä.

Kun ottelua oli pelattu 60 minuuttia, KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen pääsi yrittämään vapaapotkua hyvästä paikasta, mutta Ramilson Almeida onnistui jälleen venyttämään kätensä laukauksen tielle.

Gnistan suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun 65 minuutin kohdalla hyvän ottelun pelannut Danny Perez teki tilaa Adeleke Akinyemelle.

Heti vaihdon jälkeen syntyi ottelun paras maalinteko paikka, kun juuri kentälle tullut Adeleke Akinyemi onnistui päällään ohjaamaan pallon aivan maalin eteen Sergei Eremenkolle, mutta Sergei ei saanut kunnon osumaa palloon ja maalivahti Johannes Kreidl onnistui poimimaan pallon.

Gnistan suoritti toisen vaihtonsa 78 minuutin kohdalla, kun Otto Hannula jätti kentän ja tilalle tuli Artur Atarah.

Kun pelikellossa oli 81 minuuttia, KuPS onnistui maalinteossa. Kulmapotku tippuu maalin eteen ja Jaime Moreno laukoi pallon aivan maalin edestä maalinkattoon.

Maalin jälkeen KuPS pääsi vielä laukomaan läheltä, mutta Ramilson Almeidan reaktiotorjunta pelasti säilytti lukemat

Gnistan käytti loput vaihtonsa 87 minuutin kohdalla, kun kentältä tulivat pois Sergei Eremenko, Juhani Ojala ja Max Bjurstrom.

Tilalle tulivat Adam Jouhi, Joakim Latonen ja Marcelo Costa.

Tuomari antoi otteluun 5 minuuttia lisäaikaa, jonka aikana Edmund Arko-Mensah pääsi kokeilemaan maalintekoa keskityksestä, mutta pallo suuntautui yli maalin.

Tuomarin viheltäessä pilliin lopputulokseksi jäi vierastappio 0-1.

Gnistan puolusti vahvasti ja pystyi luomaan enemmän ja enemmän vaaratilanteita ja uhkaa, mitä pidemmälle ottelu meni.

Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti kommentoi ottelua:

– Ekalla jaksolla KuPS oli vähän parempi. Me ei oikein pallon kanssa suoritettu hyvin niissä tilanteissa missä piti. Eka jakso oli hankala. Tokalla jaksolla molemmat paransi peliä. Me oltiin pallon kanssa parempia tokalla jaksolla ja luotiin uhkaa. Sergeillä oli mahtava paikka, mut joskus menee ja joskus ei. Ja tottakai pilkku, mitä ei tullut. Meidän lasien läpi 1-1 olisi ollut ansaittu tulos. Tosi ylpee pelaajista, mutta harmittaa, että palloa ei laiteta pussiin. Palkinto oltais ansaittu.

Paikan päällä Väre Areenalla oli 3108 katsojaa, ja aurinko paistoi läpi ottelun.

Artikkelikuva: Niklas Pehkonen.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.