Foodchefin otteluraportti: IF Gnistanin naiset Ykkösen toiselle nousukarsintakierrokselle – SJK-j kaatui loistavan vierasesityksen jälkeen

Gnistan ansaitsi paikkansa viimeisellä nousukarsintakierroksella pelaamalla loistavan ottelun Seinäjoella sunnuntaina. Turvallinen 2-0 johto oli karvan verran uhattuna toisella puoliajalla SJK-j:n kavennettua lukemiksi 2-1, mutta Gnistan osoitti kypsyytensä ja kesti ottelun loppuun asti, voittaen kuoleman ottelun yhden maalin erolla. Gnistanin molemmat maalit ottelussa iski Petra Tarkiainen.
Gnistan-Valtti-21

Ottelu alkoi aavistuksen rauhallisissa merkeissä. SJK-j oli pallolla, joskin se piti sitä pääosin omassa kenttäpäädyssään, antaen Gnistanin prässätä ylhäältä. Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli molempien joukkueiden osalta tunnustelua ja ottelun tärkeyden saattoi aistia paitsi varovaisuudesta, myös SJK-j:n kannattajien mölystä.

Ensimmäisen vartin jälkeen Gnistan siirtyi pallolliseksi joukkueeksi ja oli huomattavasti aggressiivisempi, pyrkien etenemään pallolla SJK-j:ta räväkämmin. Tämä räväkkyys palkittiin ottelun 19. minuutilla, kun Onerva Martikaisen maalille toimittama pallo löysi Petra Tarkiaisen ja maalikone iski pelivälineen ensimmäisellä kosketuksella emäntien verkkoon. Kahdeksan minuuttia tästä ja Tarkiainen päätti jatkaa loistavasti alkanutta otteluaan vahvalla yksilösuorituksella. Syyskaudella loistavan maalivainun löytänyt Tarkiainen riisti pallon väkisin SJK-topparilta rangaistusalueen tuntumassa ja pääsi nokikkain maalivahdin kanssa, sijoittaen pallon verkkoon toistamiseen.

Tämän jälkeen SJK-j pääsi otteluun mukaan ja pystyi tällä kertaa etenemään pallolla syvälle Gnistanin alueelle. Kipinän puolustus pysyi kuitenkin jämäkkänä todistaen, että vain 7 päästettyä maalia runkosarjan aikana ei ollut vahinko. Myös Jessica Kiviaho esiintyi Gnistanin maalilla edukseen torjumalla SJK-j:n vaarallisen vapaapotkun, joka olikin kotijoukkueen ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka.

Kaiken kaikkiaan ottelun ensimmäinen puolisko oli Kipinälle loistava; se käytti harvat maalipaikkansa hyödyksi ja puolusti kärsivällisesti omalla alueellaan, kun taas pallolle päästyään se pyrki menemään eteenpäin aktiivisesti. Myös sen prässipeli toimi ajoittain todella hyvin, josta todisteena Tarkiaisen edellä mainittu 2-0 maali.

Toinen puoliaika lähti Gnistanin hallinnassa liikkeelle. Sen paremmuus loisti etenkin kaksinkamppailupelaamisessa ja lähes jokaisen pallotaistelun jälkeen peliväline tuntui jäävän keltapaidoille. Sen ensimmäisellä puoliskolla toiminut prässipeli jatkoi myös puremistaan SJK-j:n alakertaan ja kova paineistus pakotti seinäjokelaiset sylkemään kukkupalloja, ilman ajatustakaan järjestelmällisestä pallonsiirtelystä. Tämä yhdistettynä Gnistanin paremmuuteen kaksinkamppailuissa johti siihen, että pelivälinettä hallitsi Kipinä ja pallo pyöri enimmäkseen kotijoukkueen kenttäpuoliskolla, vaikkakaan kunnon maalintekotilanteita ei siunaantunut myöskään ogelilaisille.

SJK-j siis roikkui kamppailussa mukana sinnikkäästi ja saikin tästä palkinnon 80. minuutilla, kun se sai vapaapotkun boksin rajan tuntumasta ja Venla Laitila laukoi pallon Gnistanin verkkoon matalalla kudilla. Ottelu oli täten 1-2 salamannopeasti ja SJK-j oli iskuetäisyydellä.

Gnistan kuitenkin osoitti kypsyytensä pelaamalla johtoasemassa virheetöntä ja pallovarmaa peliä. Se ei hukannut palloa turhaan ja piti koko ajan mielessä pelikellon juoksevan sen eduksi. Kipinän kaksinkamppailuista saama etu astui myös yhä isommin esiin, pitihän seinäjokelaisten saada pallo itselleen tasoitusmaalia yrittääkseen.

Kunnon loppukiriä se ei kuitenkaan saanut käyntiin, sillä Gnistan sai suojeltua maalin johtoaan juuri pitämällä pelivälineen itsellään. Viimeinen kymmenminuuttinen kuluikin sen pelatessa aikaa ja pian tuomari vihelsi pilliinsä kolmesti. Täten Gnistan pääsi juhlimaan toiselle nousukarsintakierrokselle pääsyä ansaitun voiton jälkeen.

Gnistanin päävalmentaja Nikos Kalaitzis oli oikeutetusti erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

-Upea suoritus tänään. Noudatimme pelisuunnitelmaamme ja meillä oli suuri intensiteetti sekä halu voittaa koko pelin ajan. Karsintasysteemi on raaka ja epäreilu joukkueille, jotka voittavat kaikki pelit, ja nousu ratkaistaan ​​käytännössä yhden pelin perusteella. Siksi olemme joukkueena erittäin ylpeitä ja onnellisia, että saamme jatkaa matkaa.

-Mielestäni olimme erittäin dominoivia ensimmäisellä puoliajalla ja pystyimme tappamaan pelin jo silloin. Toisella puoliajalla pidimme pelin hallinnan, mutta vastustaja tietenkin reagoi ja painosti meitä. Siksi peli oli jännitysnäytelmä loppuun asti. Voitto on tietysti tärkeintä ja juhlimme sitä paluumatkalla, mutta huomisesta lähtien alamme toki keskittymään viimeiseen karsintakierrokseen!

Artikkelin kuva: Jani Nieminen (IG:niemisenjani)

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.