Gnistan lähti otteluun ilman muutamaa avainpelaajaansa, vaarallista hyökkääjää Nora Lehtoa sekä kulmapotkumaestroaan Onerva Martikaista. Anni Kattelus sekä Roosa Bröijer nähtiin kuitenkin avauksessa ensi kertaa sitten elokuun alun. Ottelu lähti HIFK-myönteisesti liikkeelle, ja tähtipaidat saivatkin ensimmäisten minuuttien aikana muutaman laatupaikan luotua. Gnistanin maalivahti Jessica Kiviaho kuitenkin torjui loistavasti, sekä esti muutaman HIFK:n läpiajon tulemalla oivaltavasti vastaan reilusti rangaistusalueen ulkopuolelle.
Kipinälle ottelun alku oli tahmeahko. Osasyynä oli toki HIFK:n kamppailuvoimainen ja tiivis puolustuspelaaminen, mutta Gnistanin pallollinen pelaaminen myöskin tuntui sakkaavan sen päästyä viimeiselle kenttäkolmannekselle. Vartin kohdalla Kipinä kuitenkin sai pelin juonesta kiinni, ja hyvin tasainen ottelu alkoi kallistua Ogelin suuntaan. 19. minuutin kohdalla Gnistan pääsi juhlimaan ensimmäistä maalia, kun hyvin rakennetun hyökkäyksen jälkeen Antonia Pohjanoksa pääsi lataamaan hyvältä tontilta. Pallo kävi tolpassa, mutta kimposi HIFK:n puolustajasta kuitenkin maaliin.
Tästä virtaa saanut Gnistan jatkoi ottelun parempana joukkueena ja sai rakennettua useita laatupaikkoja. Pelkästään HIFK:n maalivahti Daniela Lindholmin loistavien torjuntojen ansiosta 1-0 lukemat säilyivät taululla. Otteluun altavastaajana lähtenyt HIFK roikkui sitkeästi mukana koko ensimmäisen puoliajan ja sai palkinnon juuri ennen puoliaikaa, kun Erika Palmu pääsi viimeistelemään pallon lähietäisyydeltä maaliin, maalinedustalla tapahtuneen kahakan lopuksi. Pian tämän jälkeen tuomari vihelsi puoliajan merkiksi ja tauolle lähdettiin 1-1 tasatilanteessa.
Toisen puoliskon alkuun Kipinä sai heti hyvän paineen päälle, ja tämä palkittiin ottelun 54. minuutilla. Pohjanoksa hankki joukkueelleen vapaapotkun rangaistusalueen tuntumasta ja Roosa Bröijer juhlisti paluutaan kauniilla vapaapotkumaalilla. Gnistan alkoi tämän jälkeen hallitsemaan oikein toden teolla ja mm. Petra Tarkiainen sekä Pohjanoksa pääsivät yrittämään Gnistanin kolmatta osumaa, mutta HIFK:n maali pysyi, kuin ihmeen kaupalla puhtaana.
HIFK pyrki nostamaan prässiä päästäkseen palloon läpi toisen puoliajan, mutta Kipinä pystyi pallottelemaan tämän prässin alaisena varsin sujuvasti. Tämän vuoksi se pystyi pysymään pallolla pitkiäkin aikoja, vaikka se ei kahden maalin karkumatkalle onnistunut pääsemään. 77. minuutin kohdalla HIFK:n tuska vain yltyi, kun kapteeni Emilia Heinonen sai ottelun toisen keltaisen korttinsa ja joutui jättämään kentän.
HIFK ei saanut kunnon loppukiriä käynnistettyä yhden vajaalla, ja loppuottelu menikin Gnistanin turvatessa voittoa. Lukemat 2-1 tuntuivat aavistuksen verran lähemmiltä mitä itse peli antoi olettaa, mutta joka tapauksessa perjantai-iltana nähtiin kelpo jalkapallo-ottelu.
Gnistanin päävalmentaja Nikos Kalaitzis oli hillittävissä määrin tyytyväinen joukkueensa esitykseen, mutta näki myös parannettavaa omiensa pelissä, katsoen jo tuleviin Ykkösen karsintapeleihin.
-Laadukas ja kova peli tänään. Emme aloittaneet kovin hyvin, varsinkin pallonhallinnan kanssa meillä oli vaikeuksia tehdä oikeita päätöksiä. Paransimme kuitenkin paljon pelin edetessä, joten olemme siihen toki tyytyväisiä. HIFK pelasi hyvän ja fiksun pelin vahvuuksiensa mukaisesti, joten kunniaa myös heille.
-Tarvitsemme vaikeita pelejä valmistautuaksemme karsintoihin. Olen toki tyytyväinen tulokseen, nyt vain jatkamme eteenpäin!
Artikkelin kuva: Jani Nieminen (IG:niemisenjani)



