IF Gnistan panostaa yhteisöön: harrastuksia lapsille, aikuisille ja senioreille

IF Gnistan panostaa yhteisöllisyyteen entistä vahvemmin. Uusi yhteisöpäällikkö Juha Pakarinen on käynnistänyt toimintoja, jotka tuovat yhteen lapsia, nuoria ja senioreita – matalan kynnyksen harrastuksista turvallisemman seuraympäristön rakentamiseen.
juhis juttukuva

IF Gnistan panosti syksyllä 2024 vahvasti yhteisön kehittämiseen rekrytoimalla yhteisöpäällikkö Juha Pakarisen. Hänen tehtävänään on vahvistaa seuran yhteisösektoria, luoda uusia harrastusmahdollisuuksia ja tarjota jäsenille tilaisuuksia osallistua sekä kokea osallisuutta.

– Tavoitteena on, että jokaisella seuran ja paikallisyhteisön jäsenellä olisi mahdollisuus osallistua ja tuntea kuuluvansa mukaan, Pakarinen kertoo.

Uusia harrastusmuotoja eri ikäryhmille

Gnistan on jo pitkään tunnettu yhteisöllisyydestään, mutta viime aikoina seura on laajentanut toimintaansa entistä monipuolisemmaksi. Keväällä käynnistyi seniorien kävelyfutistoiminta, jossa kerran viikossa kokoonnutaan treenien ja yhteisen kahvihetken merkeissä.

– On ollut hienoa huomata, että tällaiselle toiminnalle on ollut selkeästi tilausta. Porukkaa on tullut hyvin mukaan, ja toiminta on saanut paljon kiitosta, Pakarinen sanoo.

Syksyllä puolestaan starttaa alakouluikäisille suunnattu maksuton futishöntsytoiminta. Sen ideana on tarjota lähialueiden lapsille helppo ja ilmainen matalan kynnyksen harrastus. Lisäksi seura on laajentanut Harrastamisen Suomen mallin mukaista toimintaa, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi harrastaa koulupäivän yhteydessä ja lähellä kotiaan. Jo pidempään toiminnassa ollut kuntofutis puolestaan tarjoaa aikuisille mahdollisuuden liikkua rennosti, kehittää kuntoa ja nauttia jalkapallosta omalla tasollaan.

– Liikunta on keskeinen tekijä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Haluamme tarjota mahdollisuuksia liikkumiseen ja yhdessäoloon, sillä sillä on valtava merkitys myös ongelmien ennaltaehkäisyssä, Pakarinen korostaa.

Syksyn aikana Gnistan kehittää seuratoimintaa myös turvallisemmaksi. Työn alla on konkreettisia malleja kiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi entistä tehokkaammin.

Ryhmäkuva seniorien kävelufutiksesta.

Positiivista palautetta ja yhteistyötä

Uudet toimintamuodot ovat saaneet runsaasti kiitosta. Seuraa on erityisesti ilahduttanut, että uusia harrastusmahdollisuuksia on tarjottu myös senioreille.

– On ollut rohkaisevaa huomata, kuinka Helsingin kaupunki ja erilaiset säätiöt ovat uskoneet visioomme ja olleet mukana mahdollistamassa uusien toimintojen käynnistämistä, Pakarinen kiittelee.

Katse tulevaisuuteen

Gnistanissa katsotaan tulevaisuuteen kunnianhimoisesti. Seura uskoo, että urheiluseurojen rooli sosiaalisen vastuun kantajina ja hyvinvoinnin tuottajina kasvaa entisestään.

– Tavoitteemme on luoda yhteisösektori, joka tarjoaa mahdollisimman monelle mahdollisuuden osallistua aktiivisesti. Toiminnan kasvaessa pystymme myös luomaan kokoaikaisia työpaikkoja yhteisö-, kerho- ja harrastetoimintaan, Pakarinen kertoo.

Tärkeää on varmistaa, että hankerahoitteiset toiminnot jatkuvat myös hankkeiden päättymisen jälkeen. Senioritoiminnalle olisi kysyntää laajemminkin, ja lisäksi seura valmistelee omaa vastuullisuusohjelmaa. Myös matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia halutaan laajentaa yläkoululaisille ja vanhemmille nuorille.

Loppuun vielä Pakarinen esittää toiveen.

– Olisi hienoa, jos Expandia-kerhotaloa voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää entistä enemmän koko seurayhteisön kohtaamispaikkana.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.