Ottelu lähti käyntiin Kipinän komennossa sen hallitessa palloa, ja ensimmäisen kympin aikana keltapaidat saivatkin rakennettua muutaman loistavan maalintekopaikan. Vierasjoukkue Valtin maalivahti Aada Leppänen oli kuitenkin nainen paikallaan, ja Gnistan ei saanut hallinnastaan palkintoa pelin alkuun. Ottelua oli mennyt 15 minuuttia ja rapiat, kun Kipinän hallinta tuotti kuitenkin tulosta ja Mona Talka pääsi viimeistelemään pallon maaliin erittäin kauniisti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi.
Ottelu jatkui vahvasti Gnistanin hallinnassa, kun Valtilla oli toden teolla vaikeuksia pysyä pallossa pitkiä aikoja. Gnistanin puolustus etenkin sen omalla kenttäpuoliskolla oli erinomaista ja Valtti ei päässyt uhkaamaan Kipinän maalia juuri ollenkaan. 31. minuutin kohdalla Gnistan lisäsi johtoaan, kun viime otteluissa maaleilla mässäillyt Petra Tarkiainen pääsi iskemään jälleen kerran ja ottelu oli jo 2-0 kotijoukkueelle. Kolme minuuttia myöhemmin Tarkiainen lisäsi Gnistanin johtoa ja kaulaa myöskin maalipörssin johtoonsa, kun maalikuningatar päätti jälleen kerran loistavasti rakennetun hyökkäyksen laittamalla pallon verkon perille.
Ensimmäinen puolisko oli siis Gnistan-myönteinen ja Kipinä tuntui saapuneen otteluun ymmärtäen termin ”kärkikamppailu” erittäin perusteellisesti. Vaikka Valtti paransi hieman pallollista peliään puoliskon loppupuolella, niin koko ensimmäinen nelivitonen oli sille enemmänkin selviytymistaistelu.
Toisella puoliajalla Kipinä pysyi ottelussa niskan päällä, ja hallitsi palloa. Tulosta tuli jälleen 55. minuutin kohdalla,kun Onerva Martikaisen laadukas keskitys vapaapotkusta löysi Ella Aakon pään, joka puski lukemiksi jo 4-0. Gnistan tuntui olevan omaa luokkaansa pitkin illan, ja Valtin maalipaikat olivat vähissä. Muutaman kelpo yksilösuorituksen avulla se pääsi yrittämään maalintekoa, mutta Kipinän maalivahdit Jessica Kiviaho, sekä vaihdosta sisään tullut edustusjoukkue-debytantti Lili Sneck torjuivat nämä yritykset.
Lauantai-iltana Mustapekka Areenalla raikasivat myös miesten edustusjoukkueen otteluissa kuullut tutut kannustuslaulut ja naiset päättivät tämän kunniaksi kaunistella lukemia ottelun 81. minuutilla. Ella Aakko pääsi jälleen iskemään pallon maaliin päällään, kun Mona Talkan kulmasta laitettu keskitys löysi Aakon päänupin.
Enempää osumia ottelussa ei nähty, ja Gnistanilta nähtiin lauantai-iltana todella ehjä 90-minuuttinen. Vaikka Valtilla oli muutamat satunnaiset maalipaikkansa, niin ottelu oli kiistämättä kotijoukkueen hallintaa alusta loppuun. 5-0 lukemiin päättynyt kamppailu oli todellakin dominoiva esitys Gnistanilta, joka on emäntänä ollut sanalla sanoen tyly viime kotiotteluissaan; viimeisessä kolmessa kotiottelussaan Kipinä on paukuttanut 17 maalia ja päästänyt vain yhden.
Gnistanin päävalmentaja Nikos Kalaitzis kehui joukkuettaan ottelun jälkeen loistavasta voitosta.
-Oli jälleen meiltä loistava peli. Hallitsimme todella paljon emmekä antaneet vastustajalle mitään mahdollisuuksia. Olemme tietenkin erittäin onnellisia ja ylpeitä, sillä joukkue pelaa hyvää jalkapalloa ja meillä on monia erilaisia tapoja luoda uhkia ja tehdä maaleja.
-Olemme olleet myös todella hyviä tekemään maaleja erikoistilanteista, joten onnittelut valmennustiimille jälleen kovasta työstä joka on kantanut hedelmää! Erityiskiitos myös faneillemme tänään, olemme todella iloisia siitä, että he kannustavat meitä yhä enemmän kauden edetessä.
Artikkelin kuva: Jani Nieminen (IG:niemisenjani)



