Foodchefin otteluennakko: IF Gnistanin naiset kohtaavat Valtin Naisten Kakkosen kärkikamppailussa

Koko kauden ajan A-lohkon kärjessä ollut Gnistan saa kotikentällä vastaansa Puotinkylän Valtin. Gnistanilla on oiva mahdollisuus luoda lisää etumatkaa sarjakakkonen Valttiin, joka on tällä hetkellä seitsemän pistettä Kipinää jäljessä. Ottelu alkaa lauantaina kello 18:00 Mustapekka Areenalla, tule kannustamaan Kipinä voittoon!
Uusi EnnakkoKuva vieras

Gnistan saa mahdollisuuden kasvattaa voittoputkeaan jo neljään otteluun, kun Valtti saapuu Ogeliin. Suvereeni 7-0 voitto viime ottelusta FC Athenea vastaan todisti, että Gnistanin naiset ovat tällä hetkellä terävimmillään, loukkaantumisista huolimatta. Athene-voiton onnistujista voisi tehdä pitkääkin pidemmän listan, mutta etenkin Petra Tarkiainen oli poikkeuksellisella pelipäällä paukuttaen hattutempun porvoolaisten verkkoon. Osumillaan Tarkiainen otti A-lohkon maalipörssin ykkössijan haltuunsa. Etenkin viime otteluissa Tarkiaisen jälki on ollut murhaavaa; kolmeen viime otteluun on syntynyt viisi maalia. Gnistanin maalintekijöistä puhuttaessa mainittakoot myös Nora Lehto, joka tällä hetkellä painaa kolmen ottelun maaliputkessa.

Valtti lähtee otteluun altavastaajana voitokkaasta kaudestaan huolimatta. Se porskuttaa tällä hetkellä peräti kahdeksan ottelun voittoputkessa Naisten Kakkosessa, mutta alkukauden vaikeuksien vuoksi katsoo selkeästi Kipinää ylöspäin sarjataulukossa. Valtin viimeisin pelattu ottelu päättyi kuitenkin häviöön, kun se hävisi Naisten Regions Cupissa VPS:lle lukemin 0-3 kotikentällään.

Joukkueet kohtasivat aiemmin tällä kaudella toukokuun loppupuolella Puotilassa. Tällöin Gnistan vei tiukan kamppailun nimiinsä lukemin 0-1 mutta kuten mainittu, niin Valtti on vasta kauden aikana saanut koneensa kunnolla käyntiin takkuilevan alun jälkeen. Panos lauantai-illan taistoon on melko selkeä: voitolla Gnistan alkaisi jo orastavasti lyömään nauloja Valtin arkkuun A-lohkon voiton suhteen, kun taas Valtti pääsisi voitolla iskuetäisyydelle Kipinästä.

Gnistanin päävalmentaja Nikos Kalaitzis kommentoi tulevaa ottelua odottavaisena.

-Tärkeä peli tulossa lauantaina todella hyvää joukkuetta vastaan, joka on loistavassa vireessä ja jolla on monta peräkkäistä voittoa. Lauantaina tulee varmasti olemaan jännittävä ja mielenkiintoinen peli, ja odotamme kaikki innolla haastetta ja voittoputkemme jatkamista!

Saavu Ogeliin katsomaan lauantai-iltana kello 18:00 alkavaa kärkikamppailua tai katso matsi livenä Veo live-sovelluksen kautta!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.