Gnistanin urakka Suomen Cupissa tuli päätökseensä keskiviikkona Valkeakoskella, joten jatkossa kaikki keskittyminen voidaan keskittää kuumana käyvään Veikkausliigan sarjakauteen. Kolme viimeisintä sarjapeliä ovat tuoneet mukanaan kaksi tasapeliä sekä Ilvekselle kärsityn 0-2 kotitappion. Ilvestäkin vastaan Gnistan taisteli hyvin ollen pitkään kiinni yhdessä pisteessä, mutta vastustajan viimeisen kympin aikana laukomat kaksi maalia ratkaisivat ottelun vierailijoille. Saman viikon aikana Ilves kaatui Suomen Cupissa 3-0 lukemin, joten päävalmentaja Jussi Leppälahti oli liigaottelun tappiosta huolimatta ylpeä omiensa taisteluilmeeseen ja asenteeseen. Lauantain otteluun Gnistan lähtee sarjataulukon kahdeksannelta sijalta, mutta matkaa kuudenteen tilaan on ainoastaan kolme pistettä.
Sarjanousija KTP:n kausi on toistaiseksi ollut ennakko-odotusten kaltainen. Toistaiseksi vasta yhden ottelun voittanut ja kaikkiaan kuusi pistettä kerännyt KTP viruu sarjan toisiksi viimeisenä. Sarjan kärkijoukkueita vastaan on tullut kylmää kyytiä, mutta alemman kastin joukkueita vastaan on näyttänyt paremmalta. Huhtikuun lopussa napattu 2-3 vierasvoitto Jarosta oli osoitus kotkalaisten potentiaalista parempiin suorituksiin.
KTP jatkoi kuluvaan kauteen seuran sarjanousuun johdattaneen Jonas Nyholmin johdolla. Kotkalaiset pyrkivät katkaisemaan hissiliikkeen divarin ja pääsarjan välillä kokemuksen turvin. Kolmikko Atomu Tanaka, Joona Toivio sekä Petteri Forsell tuovat satamakaupunkiin aikamoisen annoksen kokemusta sekä johtajuutta pelitaitoja unohtamatta. Alkukaudesta sairastelleen Forsellin meno on näyttänyt viime kierroksilla jo paremmalta, joten myös Gnistan saa olla meritoituneen hyökkäävän keskikenttäpelaajan kanssa tarkkana lauantaina. KTP:n on tuotu myös tukku ulkomaalaishankintoja, joista muun muassa kanadalainen Armaan Wilson sekä Suomen kentillä aiemmin Ilvestä sekä EIF:ä edustanut Tabi Manga ovat kantaneet isoa vastuuta. Gnistanistakin tuttu Luca Weckström löi viime kaudella läpi Ykkösliigan tasolla ja on tällä kaudella esittänyt ennakkoluulottomia otteita myös pääsarjassa.
Gnistan ja KTP eivät aiemmin ole kohdanneet pääsarjatasolla, mutta alemmilta sarjatasoilta yhteistä historiaa löytyy kosolti. Ennen kauden alkua joukkueet hakivat asetelmia Liigacupin sekä yhden harjoitusottelun merkeissä. Molemmat olivat herroja omalla maallaan vieden kotiottelunsa selvin lukemin.
Keskiviikon Cup-ottelun jälkeen valmistautumisaika lauantain koitokseen jää lyhyeksi. Päävalmentaja Jussi Leppälahti korostaa, että kaikki voitava tehdään, jotta lauantaina ollaan jälleen valmiita taistelemaan.
– Palaudutaan, otetaan matsista (keskiviikon Haka-ottelu) opit ja ollaan sitten valmiita lauantaina!
Päävalmentaja odottaa tiukkaa koitosta haastavaa vastustajaa vastaan.
– Varmasti tulee tosi kova matsi. KTP on pelannut tosi hyvin, ja mekin olemme olleet hyvässä iskussa, joten odotetaan tiukkaa ja viihdyttävää peliä.
– Poissaolijoiden tilannetta pitää katsoa lähempänä peliä tarkemmin, torstain harjoituksissa pelaajatilanne oli sama kuin keskiviikon pelissä.
Huomiseksi on luvattu aurinkoista ja helteistä iltaa Oulunkylään! Portit avataan poikkeuksellisesti kaksi tuntia ennen peliä (klo 17) ja ohjelma startataan happy hourilla, jonka aikana kaikki juomat myydään tarjoushinnoin! Virallisen jalkapallopäivän kunniaksi Gnistan kehottaa kaikkia paikalle tulijoita pukeutumaan keltaisiin väreihin. Osta liput edullisemmin ennakkoon Ticketmasterin kautta!



