Ottelu alkoi odotetusti Gnistanin pitäessä palloa ja yrittäen murtaa VJS:n alhaalle valuvan puolustusryhmitelmän. Kotijoukkue VJS oli ajoittain vaarallinen nopeista vastaiskuista onnistuessaan purkamaan Gnistanin korkean prässin. Muutamaa kulmapotkua ja sivuvaparia enempää ei näistä vastaiskuista kuitenkaan syntynyt.
Myöskään Gnistan ei onnistunut juuri luomaan hyviä maalipaikkoja. Pauli Katajamäki pääsi muutamaan otteeseen käyttämään nopeuttaan vasemmalla laidalla, mutta boksista ei löytynyt viimeistelijää.
Ensimmäisen jakson edetessä Gnistan sai painettua VJS:aa syvemmälle eikä kotijoukkue enää saanut aikaiseksi alussa nähtyjä vaarallisen oloisia vastahyökkäyksiä. Maaliin asti Gnistankaan ei kuitenkaan palloa saanut, joten tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.
Toisen puoliajan alussa Gnistan oli lähellä siirtyä johtoon, kun David Agbo tarjoili erinomaisen keskityksen Kristian Yli-Hietaselle, jonka laukaus maalin edestä suuntautui kuitenkin niukasti yli. VJS puolusti tarkasti ja maalipaikoille murtautuminen tuotti ongelmia oulunkyläläisille.
VJS tarjoili shokkihoitoa Gnistanille toisen puoliajan puolivälissä, kun Patrik Ahonen pääsi siirtämään isännät johtoon laukauksella rangaistusalueen sisältä. Maalin jälkeen pelin henki oli selvä. Kakkosessa pelaava VJS vetäytyi puolustamaan omaa maaliaan ja Gnistanin hakiessa tasoitusta. Lisää oli kuitenkin tulossa vantaalaisilta, kun 77. peliminuutilla Kevin Nurmi laukoi pallon Gnistanin maaliin vastahyökkäyksen päätteeksi.
Lopullisen niitin Gnistanin arkkuun löi vastahyökkäyksen päätteeksi Patrik Ahonen 85. peliminuutilla. Enempää maaleja ei nähty, joten loppulukemiksi kirjattiin 3-0. Tuloksen myötä Gnistanin taival Suomen Cupissa tuli päätökseen kauden 2024 osalta.
Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti oli luonnollisesti pettynyt joukkueensa esitykseen sekä tulokseen.
– Huono tulos ja ulos Suomen Cupista. Ei siinä ole seliteltävää. VJS tuli otteluun hyvällä suunnitelmalla. Meillä oli aika paljon muutoksia peruskoostumukseen nähden ja se sekoitti pelaamistamme ihan liikaa. Emme tehneet paikoista maaleja, joten katastrofi tästä tuli. Tärkeää on nyt unohtaa tämä ottelu ja keskittyä kauden pääasiaan Veikkausliigassa, kertoi Leppälahti ottelun päätyttyä.