Ricardo Duarte jatkaa Gnistanin päävalmentajana

Ricardo Duarte jatkaa IF Gnistanin päävalmentajana ensi kauden kattavalla jatkosopimuksella.

Elokuussa Gnistanin miesten edustusjoukkueen komentoonsa ottanut Ricardo Duarte jatkaa joukkueen päävalmentajana ensi kauden kattavalla sopimuksella. Duarten johdolla uudestisyntynyt Gnistan voitti Ykkösen toisen sarjapuoliskon 11 ottelusta peräti kuusi, lunastaen sarjapaikan Ykkösessä myös ensi kaudella.

Jalkapallon alalta tohtoriksi väitellyt Duarte on ennen Gnistaniin saapumistaan toiminut Suomessa VPS:n apuvalmentajana sekä Palloliiton valtakunnallisena koulutuspäällikkönä. Kotimaassaan Portugalissa Duarte on toiminut pääsarjajoukkue Vitória de Setúbalin apuvalmentaja sekä Lissabonin yliopiston apulaisprofessorina päätehtävänään jalkapalloon liittyvän pedagogisen toiminnan koordinointi.

Duarten mukaan Gnistanilla on jatkon suhteen selvä toimintasuunnitelma.

– Tunnelmat ovat todella positiiviset uuden projektimme edessä. Tarkoituksenamme on rakentaa ammattimainen toimintaympäristö, jossa voimme kehittää lahjakkaita pelaajia erityisesti pääkaupunkiseudulta. Uskomme vakaasti, että pääkaupunkiseudulta löytyy paljon nuoria lahjakkuuksia, jotka voivat hyötyä tekemällä töitä meidän kanssamme. Tavoitteenamme on rakentaa hyvin kilpailukykyinen joukkue ja luoda uusi hieno luku Gnistanin seurahistoriaan.

Miesten edustusjoukkueen manageri ja IF Gnistan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Uusitalo on myös tyytyväinen Duarten jatkosta.

– Mennyt kausi oli monella tapaa meille haasteellinen, mutta lopulta Ricardon valmennuksessa saavutimme minimitavoitteen. Olimme keskustelleet jatkosta Ricardon kanssa jo hänen tullessa mukaan alkusyksystä. Hienoa, että saamme jatkaa yhteistyötä. Tavoitteenamme on ottaa toiminnassamme selkeästi seuraava askel tarjoamalla mahdollisimman ammattimaiset puitteet nuorille jalkapalloilijoille ja Ricardo on merkittävä osa tätä kokonaisuutta oman tiiminsä kanssa. Niin pelaajat kuin muut valmentajat arvostavat hänen ammattitaitoaan erittäin korkealla.

Ricardo Duarte, päävalmentaja (miesten edustusjoukkue), elokuusta 2020 IF Gnistan
Koulutus: Tohtorintutkinto suorituskyvyn analysoinnissa ja valmennuksessa, Football Faculty of Human Kinetics, Lisbon, maisterintutkinto liikuntakasvatus ja valmennus Universidade de Trás-os-Montes e Alto Douro.
Aikaisempi kokemus: Valtakunnallinen koulutuspäällikkö, Suomen Palloliitto, valmentaja VPS, valmentaja Vitória FC:n, vanhempi lehtori Faculdade de Motricidade Humana, jalkapallovalmentaja useissa portugalilaisissa seuroissa vuodesta 2001.


Ricardo Duarte continues as the head coach of Gnistan

Ricardo Duarte continues as the head coach of Gnistan’s men’s first team in the season 2021. Duarte joined Gnistan in August 2020 replacing Roberto Nuccio as the head coach. Under Duarte’s management Gnistan collected 19 points from the last eleven matches and maintained position in Ykkönen also for the season 2021.

Duarte has a clear view on his future project at Gnistan

– The feeling is very very positive specially because of the new Gnistan project. Our purpose is to build the best professional environment to develop talented players in Helsinki region. We believe there is a lot of young talented players who can benefit from working with us and the goal is definitely to build a very competitive squad and make Gnistan history to go further!

Men’s team manager and the Chairman of If Gnistan Oy, Antti Uusitalo, is also pleased on Duarte’s contract.

– Season 2020 was challenging in many ways. However, together with Ricardo we finally achieved the minimum goal we had. We discussed 2021 season with Ricardo already at the time he arrived. I am very pleased that we can continue cooperation with Ricardo. Our goal is to take the next step in our operations by providing the best possible working environment for young talents. With his team, Ricardo is a major factor for this project. Both players and coaching staff value Ricardo’s work very high.

Ricardo Duarte, Head Coach (men’s first team), since August 2020 at Gnistan
Education: PhD in Performance Analysis & Coaching in Football Faculty of Human Kinetics, Lisbon, Master’s degree in Physical Education Teaching and Coaching in Universidade de Trás-os-Montes e Alto Douro
Previous experience: Head of Coach Education at Finnish Football Association, Coach at VPS, Assistant Coach at Vitória FC, Senior Lecturer At Faculdade de Motricidade Humana, football coach in several Portuguese clubs since 2001.


Gnistanin ensi kauden kausikortit ovat tarjouksessa 16. joulukuuta asti. Käy ostamassa omasi jo tänään Tiketistä!

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.