Nyheter

Uutinen

Suomen Cup käyntiin Gnistanin osalta tiistaina

Gnistan kohtaa Suomen Cupin 3. kierroksella VJS/2:n vierasottelussa. Ottelu käynnistyy Myyrmäen jalkapallostadionin tekonurmella kello 20:15. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan Gnistania, Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä.

Uutinen

Gnistan haki riemukkaan vierasvoiton Ilveksestä

Tammelassa nähtiin äärimmäisen viihdyttävä ottelu ja ennen kaikkea kahdeksan maalia sisältänyt toinen puoliaika. Gnistanin maaleista vastasivat hattutempun laukonut Joakim Latonen, Pauli Katajamäki sekä lopussa kahdella maalillaan ottelun ratkaisijaksi noussut Benjamin Tatar.

Uutinen

Matsipäivän haastattelussa Mathias Nilsson

Mathias Nilsson siirtyi Gnistanin riveihin kauden 2024 mittaisella lainasopimuksella Ruotsin menestyneimmästä jalkapalloseurasta Malmö FF:stä, jonka sopimuspelaajiin raamikas maalivahti on kuulunut useamman vuoden ajan. Viime kauden

Uutinen

Gnistan matkustaa lauantaina Ilveksen vieraaksi

Taipaleensa pääsarjatasolla voitokkaasti aloittanut Gnistan kohtaa toisella kierroksella Ilveksen uutuuttaan hohtavalla Tammelan stadionilla. Jos et pääse paikan päälle, Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Uutinen

Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen / IF Gnistan ry

Aika: to 25.4. klo 19 Paikka: Mustapekka Areenan kokoushuone  Mikäli olet tulossa paikalle, toivomme ilmoittautumista hyvissä ajoin sähköpostitse osoitteeseen ilkka.vanala@gnistan.fi.  IF Gnistan ry:n hallitus kutsuu koolle

Uutinen

Gnistanin naiset ja Hamata yhteistyöhön

Hamata Oy toimii itsenäisenä Herbalife tuotteiden jälleenmyyjänä tarjoten Gnistanin pelaajille erinomaisia tuotteita palautumiseen ja suorituskyvyn tehostamiseen. Hamata Oy viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan.

Uutinen

Panda Turva on Gnistanin uusi yhteistyökumppani

Panda Turva on vuonna 2019 perustettu turva-alan yritys. Panda Turva perustaa toimintansa maalaisjärjellä toimivaan asiakaspalveluun. Panda Turva tarjoaa palveluitaan tapahtumaturvallisuuteen, ravintolaturvallisuuteen, vartiointiin ja järjestyksenvalvontaan.

Uutinen

Gnistanilla voitokas avaus Veikkausliigassa

Gnistan todisti heti ensimmäisessä ottelussaan kuuluvansa Veikkausliigaan. Inter kaatui yli kahden tuhannen katsojan edessä 2-1 lukemin Joakim Latosen ja Vertti Hännisen osumilla.

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.