News

Otteluraportit

OTTELURAPORTTI: GNISTAN KOTIVOITOLLA YKKÖSEN YLÄLOPPUSARJAAN

Topi Järvinen toimi ratkaisijana Gnistanin 1-0-voittoon päättyneessä runkosarjan päätösottelussa JIPPOa vastaan. Gnistan nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen lopulta yläloppusarjaan RoPS:in tullessa tasoihin KPV:tä vastaan sensaatiomaisesti Rovaniemellä.

News

Otteluraportti: TPS oli tyly isäntä Turussa

Gnistan kohtasi runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella vieraskentällä TPS:n. Pisteitä ei Turusta mukaan tarttunut, sillä TPS nappasi Kipinästä 3-0 voiton.

News

Otteluennakko: Gnistan haastaa TPS:n Turussa

Ylemmän jatkosarjan paikasta taisteleva Gnistan matkustaa keskiviikkona Turkuun TPS:n vieraaksi. Ottelu käynnistyy Turun Veritas Stadionilla kello 18:30. Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

News

Gnistanin ikämiesten kuulumisia

Gnistanin raamikkaiden ikämiesten kesä on sujunut loistavasti, kun kevään koronatauon jälkeen on koko kesä päästy pelaamaan ison ja pienen kentän pelejä Eteläisen alueen sarjoissa ja useammissa SM-kisoissa ympäri Suomea!

News

Haastattelussa laitapuolustaja Pasi Forsman – ”Herkullinen loppukausi tulossa”

EIF:sta Gnistaniin kuluvaksi kaudeksi siirtynyt Pasi Forsman on ottanut ison roolin Gnistanin laitapuolustuksessa. Mies on tullut Gnistanin seuraajille tutuksi myös Ruutu+:n haastatteluista, joissa kovin tavoittein tulevaisuuteen tähyävällä puolustajalla on usein hymy herkässä. Gnistanin mediatiimi haastatteli Forsmania maajoukkuetauolla.

News

IF Gnistan hakee seurakoordinaattoria

IF Gnistan on vuonna 1924 perustettu yli tuhannen pelaajan jalkapalloseura Oulunkylässä. Kohta sata vuotta täyttävä seura kasvaa koko ajan ja haluamme palvella jäseniämme mahdollisimman hyvin.

News

Gnistan panostaa tyttöpuoleen!

Seuran strategian mukaisesti nais-ja tyttöfutis ovat tulevien kausien selkeitä kehityskohteita mihin halutaan panostaa mm. lisäämällä koulutettujen valmentajien määrää näissä joukkueissa. Tulevan kauden valmennustiimit alkavat pikkuhiljaa

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.