Foodchefin otteluennakko: Gnistan emännöi huomenna FC Herttaa

Murskavoitolla Suomen Cupissa jatkoon edennyt Gnistanin naisten edustusjoukkue kohtaa sunnuntaina FC Hertan. Ottelu käynnistyy Oulunkylän Mustapekka areenalla kello 19:00 eli vain reilun tunnin miesten edustusjoukkueen pelin jälkeen.
ennakko-hertta

Murskavoitolla Suomen Cupissa jatkoon edennyt Gnistanin naisten edustusjoukkue kohtaa sunnuntaina FC Hertan. Ottelu käynnistyy Oulunkylän Mustapekka areenalla kello 19:00 eli vain reilun tunnin miesten edustusjoukkueen pelin jälkeen.

Gnistanin naiset olivat tulessa viimeksi keskiviikkona, jolloin keltaiset raivasivat tiensä Suomen Cupin 4. kierrokselle 1-9 murskavoitolla KoiPSista. Tehokkaimmin koivukyläläisiä kuritti hattutempun laukonut Petra Tarkiainen. Hänen lisäkseen maalin teossa onnistuivat Daniela Tiainen kahdesti, Lotta Pallonen, Joanna Leminen sekä Antonia Pohjanoksa, yksi osumista merkittiin kotijoukkueen omaksi maaliksi. Naisten Kakkosessa Gnistan on aloittanut vahvasti viidellä peräkkäisellä voitolla. Edellisessä ottelussaan Gnistan joutui taistelemaan täyden pistesaaliin eteen tosissaan, mutta Tarkiaisen maalin turvin Valtti kaatui 0-1 lukemin.

FC Hertta on lauantain ottelun alla sarjataulukon kahdeksantena kerättyään viidestä ottelusta yhtä monta pistettä. Tuloksellisesti joensuulaiset ovat pelanneet tasaisia otteluita, mutta voittoja on kertynyt sarakkeeseen toistaiseksi ainoastaan yksi kappale. Keskiviikkona FC Hertta sai tehdä täyden iltapuhteen Nelosessa pelaavaa MPS:aa vastaan, mutta selvitti lopulta tiensä jatkoon 3-4 voiton turvin.

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti Kakkosen sarjakaudella. Keskikesällä Hertta laittoi Gnistanin tiukoille Oulunkylässä, mutta keltapaidat nappasivat lopulta 3-2 voiton. Runkosarjan viimeisellä kierroksella ykköstilansa varmistanut Kipinä kävi hakemassa Joensuusta tylyn 1-5 vierasvoiton.

Gnistan sai jobinpostia edellisessä ottelussaan Valttia vastaan, koska maalitykki Vera Saastamoinen saattaa olla pidempään peleistä sivussa loukkaantumisen vuoksi. Hänen lisäkseen sivussa on muitakin tärkeitä pelaajia loukkaantumisten vuoksi, mutta Gnistanin onneksi pelaajamateriaali on laaja ja vaihtoehtoja riittää. Päävalmentaja Nikos Kalaitzis ennakoi tiukkaa ottelua sunnuntai-iltana, mutta on kuitenkin luottavaisin mielin.

– Olemme aloittaneet sarjan hienosti ja kehittäneet jo mukavan voittoputken. Valitettavasti olemme tällä hetkellä siinä tilanteessa, että meillä on useita avainpelaajia sivussa loukkaantumisten vuoksi. Edessä on siis haastava ottelu huomenna. Hertta on nuori joukkue, jolla on hyvää ideaa pelissään, he voivat todellakin aiheuttaa meille palhon vaikeuksia, jos aliarvoimme heitä. Totta kai olemme tarkkailleet heitä ja käyneet harjoituksissa läpi erityisiä juttuja heidän horjuttamisekseen. Olemme luottavaisia, että pelaamme jälleen hyvän pelin ja pystymme jatkamaan voittoputkea kotikentällämme.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.