Otteluraportti: Tappio sarja-avauksessa Valkeakoskella

Gnistanin Veikkausliigakausi 2025 alkoi lauantaina Valkeakoskella. FC Haka nappasi pisteet tapahtumarikkaan kamppailun jälkeen 3-2 lukemin.
otteluraportti_Haka_vieras_2025

Gnistan pääsi lähtemään kauden ensimmäiseen otteluun lähes optimaalisella kokoonpanolla, kun ainoastaan Armend Kabashi ja todennäköisesti koko kauden sivussa oleva Marcelo Costa olivat poissa.

FC Haka aloitti ottelun vahvasti ja keltapaidat joutuivat taistelemaan omassa päässä pitääkseen lukemat maalittomina. Gnistan ei saanut hyödynnettyä keskikenttäänsä prässin purkaamiseen ja pallonhallinnat lopahtivat alkuunsa.

Gnistanillakin oli kuitenkin alussa omat paikkansa. Lähimpänä oli Yevgeni Bashkirov, joka liukui Saku Heiskasen hyvään etualueelle tulleeseen keskitykseen, mutta viimeistely vaikeasta paikasta suuntautui etukulmasta ohi.

Ottelun avausmaali nähtiin 19 minuutilla ja siitä vastasi kotijoukkue FC Haka. Danila Bulgakov pääsi puskemaan lähietäisyydellä ja Alex Craninx näytti ensin pystyneen pitämään pallon ulkona, mutta linjatuomari näki pallon ylittäneen maaliviivan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Hakalla oli tilaisuus siirtyä pilkulta jo 2-0 johtoon. Gnistan-vahti Craninx torjui kuitenkin upeasti alakulmasta Simon Lindholmin yrityksen täplältä ja kotijoukkueen johto pysyi yhdessä maalissa.

Ensimmäisen jakson loppua kohti Gnistan paransi selvästi otteitaan ja sai hyviä hyökkäyksiä rakenneltua kotijoukkueen päätyyn. A-luokan maalipaikkoja ei useista erikoistilanteista huolimatta syntynyt ja tauolle mentiin Hakan 1-0 johdossa.

Gnistan jatkoi toisen puoliajan alussa siihen mihin ensimmäisen jakson alussa jäätiin. Peli pyöri hyvin kotijoukkueen maalilla ja lopulta yhdestä monista kulmapotkuista tuli tulosta. Joakim Latonen osoitti jälleen taitonsa pääpelissä ja ajoitti pomppunsa täydellisesti Saku Heiskasen antamaan kulmapotkuun puskien pallon verkkoon.

Gnistan teki ensimmäisen vaihtonsa 65 minuutilla, kun takaisin täyteen pelikuntoon vähitellen palaileva Yevgeni Bashkirov jätti kentän ja Vertti Hänninen tuli tilalle.

72 minuutilla Haka siirtyi takaisin johtoon. Alex Craninx onnistui ensin hienosti venyttämään laukauksen ylärimaan, mutta jatkopallo jäi pomppimaan maalin eteen, josta lopulta Simon Lindholm pääsi puskemaan maaliin. Tilanteessa Jukka Raitala sai osuman kasvoihinsa ja joutui jättämään kentän. Tilalle tuli Didrik Hafstad

Ottelun lopusta muodostui dramaattinen. Gnistanille tuomittiin rangaistuspotku 87 minuutilla, kun Tim Väyrystä kolhittiin kulmapotkun jälkitilanteessa. Väyrynen asettui itse laukomaan pilkkua, mutta laukaus kolahti ylärimaan. Seuranneesta vastahyökkäyksestä FC Hakan Jean-Pierre Da Sylva iski lukemiksi 3-1.

Gnistan nousi vielä lisäajalla maalin päähän. Saku Heiskanen ohitti oikealla kaksi pelaajaa ja tarjoili boksin ulkopuolelle Roman Eremenkolle, joka ampui upeasti vastapallosta yläkulmaan. Aika kuitenkin loppui Gnistanilta kesken ja näin täydet pisteet jäivät kauden avauksessa Valkeakoskelle.

-Ensimmäinen jakso oli meiltä huono. Emme pystyneet luomaan paikkoja ja Haka loi paljon uhkaa, päävalmentaja Jussi Leppälahti summasi ottelun jälkeen.

-Toinen jakso oli paljon parempi. Hakalla oli toisella jaksolla muutama paikka, mutta pelimme oli monilta osin paljon parempaa. Marginaalit ovat pieniä tässä sarjassa.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.